Maanantai 04.12.2023
Nimipäivät: Airi, Aira

Tuuli:
 

Sitä myydään mitä asiakkaat toivovat

Rauno ja Leena Parikka päättivät nelisen vuotta sitten tarttua tilaisuuteen, kun Lammille tuli rautakaupan mentävä aukko. Rauno Parikka kertoo tehneensä ensin tunnustelevia tiedusteluja, onko rautakaupalle edelleen tarvetta Lammilla. Kaikki merkit olivat positiivisia ja sitten vielä muutkin asiat alkoivat loksahdella kohdallensa.

– Olin vahvasti kiinni Koskikartanon kiinteistössä, mutta Heinosen Arto tuli apuun siinä. Sitten vaan tavarat kyytiin ja Lammille, Parikka muistelee.

– Meillähän oli varastorakennus Ojastenmäessä, mikä ei ollut hyvä ratkaisu vaan pakon sanelema juttu. Täällä saimme kaikki saman katon alle, hän toteaa tyytyväisenä.

Rauno Parikka kävi koulunsa Lammilla, joten suurin osa asiakkaista on tuttuja vuosien takaa. Nyt on oikea aika laittaa tomaatin taimet alulle, Parikka muistuttaa. Kuva: Susanna Mattila

Rauno Parikka kävi koulunsa Lammilla, joten suurin osa asiakkaista on tuttuja vuosien takaa. Nyt on oikea aika laittaa tomaatin taimet alulle, Parikka muistuttaa. Kuva: Susanna Mattila

Lammilaiset ovat ottaneet Parikat vastaan Raunon sanoin äärimmäisen hyvin. Jotain kertoo sekin, että liikevaihto tuplaantui heti ensimmäisenä vuonna. Toki Hämeenkosken liike oli ollut huomattavasti pienempi valikoimaltaan.

Parikat ryhtyivät laajentamaan tuotevalikoimaa vähitellen asiakkaiden toiveiden mukaan. Alkuun liian suurelta vaikuttanut myymälätila on täyttynyt niillä tuotteilla, joille on tarvetta lammilaisissa ja lähialueen talouksissa.

– Vikaan olisi mennyt, jos olisimme ensi alkuun tilanneet hyllyt täyteen tavaraa. Olemme seuranneet mille on tarvetta ja kuunnelleet toiveilta. Ja asiakkailta on löytynyt ymmärtämystä, Parikka kiittelee.

Esa Parida ja Teemu Rantanen opiskelivat uutta kassajärjestelmää Taavi Horilan johdolla. Kuva: Susanna Mattila

Esa Parikka ja Teemu Rantanen opiskelivat uutta kassajärjestelmää Taavi Horilan johdolla. Kuva: Susanna Mattila

Muuton myötä Rautanetin valikoimissa on nyt maali- ja sisustustuotteita aivan eri mittaluokassa kuin Hämeenkosken myymälässä oli. Lisäksi valikoimaa on kasvatettu muun muassa Stihlin pienkoneilla sekä LVI- ja sähköpuolen tavaroilla, kun kysyntää niille on ollut. Myös puutavarapuolella tarjonta on kasvanut.

– Verkosto on kunnossa. Jos jotain ei hyllystä löydy, sen pystyy yleensä aamuksi jotenkin junailemaan tänne meille, Parikka lupaa.

Rautanet Lammi pyrkii pitämään asiakkaansa tyytyväisinä hyvällä palvelulla. Rauno Parikan mukaan palvelu on tärkeää paitsi tiskillä myös varaston puolella. Kuljetukset Rautanetillä hoitaa nykyään lammilainen Veljekset Vappula.

– Meillä oli  oma auto kuljetuksia varten, mutta myimme sen pois. Vappulat hoitavat kuljetukset niin hyvin, he tuntevat täällä joka talon ja kaikki reitit, joten oli järkevämpää ulkoistaa työ heille.

Joonas Sipponen suorittaa varastoalan ammattitutkintoa Rautanetissä. Kuva: Susanna Mattila

Joonas Sipponen suorittaa varastoalan ammattitutkintoa Rautanetissä. Kuva: Susanna Mattila

Paikalliset urakoitsijat ovat ottaneet Rautanetin omaksi tavarantoimittajakseen, mikä ilahduttaa yrittäjää. Palveluista polkupyörien ja pienkoneiden huolto päättyivät Hannu Utelan lähdettyä muihin töihin. Pienkoneiden huoltaminenkin on nyt ulkoistettu. Stigan koneet huoltaa lammilainen Kari Lindén, Stihlin ja Vikingin huollot hoitaa Kone- ja kuljetus Maxi Oy Hämeenkoskelta.

– Meillä on äärimmäisen hyvä tiimi. Rantasen Teemu hoitaa varaston ja Hannun tilalle saimme lammilaisille tutun Kohilon Leenan, joka työskenteli jo vanhan peltihallin aikaan Lammin osuuskaupassa samoissa tehtävissä, Parikka kertoo.

Rautanetin tiimissä työskentelee myös Raunon ja Leenan poika Esa Parikka. Hän ehtii liikkeeseen aina muutamaksi päiväksi viikossa, sillä päätyö vie häntä ympäri Suomea.

– Esa soittaa Jorma Kääriäisen Yhden tähden orkesterissa rumpuja. Nytkin bändillä on seitsemäntoista keikkaa sovittuna, Rauno Parikka kertoo.

Moni lammilainen huokaisi helpotuksesta, kun Kohilon Leena palasi tuttuun taloon töihin. Kuva: Susanna Mattila

Moni lammilainen huokaisi helpotuksesta, kun Kohilon Leena palasi tuttuun taloon töihin. Kuva: Susanna Mattila

Rauno Parikan mukaan Lammilla on ollut hyvä olla ja työnteko tuntuu mukavalta. Hän on käynyt aikoinaan koulunsa Lammilla, minkä vuoksi suuri osa asiakkaista on ennestään tuttua porukkaa. Lammi on Parikan mukaan vireä paikka, jossa on paljon hyviä asioita. On palveluja ja lukio. Jos jotain pitäisi saada lisää, se olisi hyviä tontteja keskustan tuntumasta.

– Lammilla on hyvä tunnelma. Täällä on isoja valtakunnallisia toimijoita keskellä kylää, ja kun tuossa kirkonkylällä ottaa muutaman askeleen, niin monenlaisia palveluita löytyy ihan läheltä, Parikka kiittelee.

Leena Parikan mukaan puu on tullut materiaalina takaisin. Laminaattia menee vähemmän, kun asiakkaat haluavat lautalattioita. Kuva: Susanna Mattila

Leena Parikan mukaan puu on tullut materiaalina takaisin. Laminaattia menee vähemmän, kun asiakkaat haluavat lautalattioita. Tapettimallistoista saa uusia ideoita kodin piristykseksi. Kuva: Susanna Mattila

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.