Sapattivapaa johti irtiottoon
Lammin keskustassa on puolentoista vuoden ajan toiminut Kauppahuone Siljanderin taidegalleria. Herkko Siljander työskenteli vielä muutama vuosi sitten tamperalaisessa, isossa tekstiilialan yrityksessä päällikkötason tehtävissä. Takana oli 40 vuotta kaupan alalla ja niistä 30 vuotta päällikkönä.

Herkko Siljander ei ole katunut yrittäjäksi ryhtymistään. Myynnissä on myös sisko Ritva Lahtimon tekemiä käsitöitä. Kuva: Susanna Mattila
Siljander jäi sapattivapaalle vuodeksi. Tuon vuoden aikana tuli mieleen muutto kotiseudulle Hollolaan tai ainakin jonnekin lähemmäs. Siljanderit laittoivat asuntonsa myyntiin ja niin kävi, että nuori pari tuli ja halusi ostaa asunnon.
– Kaupan ehtona oli, että asunnon on oltava tyhjänä kuukauden kuluttua. He asuivat vuokralla, eivätkä halunneet maksaa useammasta kuukaudesta vuokraa. Meille tuli hieman kiire, Siljander kertoo.
Siljanderit kävivät katsomassa asuntoja eri puolilla Hollolaa, Hämeenkoskea, mutta Lammilta löytyi sellainen, joka miellytti. Lammilla oli myös Kenkä-Aliisalta juuri vapautunut liikehuoneisto tyhjänä. Tuli sellainen tunne, että kerran elämässään täytyy repäistä.
– Olin työn ohessa harrastanut taiteen keräilyä ja nyt tuli tunne, että tauluista voisi pikkuhiljaa alkaa luopua. Kun asunto oli myyty, emme tienneet mihin muutamme. Irtiotto tapahtui sen yhden kuukauden aikana.

Aurinko-kustannuksen kirjoista löytyy lahjavinkkejä niin aikuisille kuin lapsillekin. Kuva: Susanna Mattila
Herkko Siljander irtisanoutui tutusta ja turvallisesta työpaikastaan. Työnantaja tosin pyysi miestä jäämään, mutta kun pitempään oli ollut jo tunne saman ympyrän kiertämisestä, ei paluuta enää ollut.
– Mun luonteelleni ei sellainen oikein sovi, Herkko Siljander tunnustaa.
– Kun taidegalleria oli perustettu, kysyi tuttu kustannusjohtaja Aurinko-kustannukselta, että otatko kirjoja myyntiin. Ja sisko Ritva Lahtimo tekee jatkuvasti käsitöitä, niin otin niitäkin tähän myyntiin, hän jatkaa.
Näin oli gallerian konsepti valmis, eikä Siljander ole ensimmäisten puolentoista vuoden aikana kertaakaan katumaan lähtöään. Hän kertoo olevansa tyytyväinen elämäänsä nyt. Entisen työnantajankin kanssa välit ovat pysyneet hyvinä, yhteyttä pidetään edelleen.
Asiakkaita Kauppahuone Siljanderilla on ympäri Suomea. Tauluja lähtee postin kautta milloin minnekin, viimeksi esimerkiksi Mikkeliin. Lisäksi Siljander myy taulujaan netissä, tori.fi -sivustolla. Myös Ydin-Hämeen palveluhakemiston kautta asiakkaat ovat löytäneet galleriaan.
Paikallisten taiteilijoiden töitä hän ei ole alkanut haalia myytäväksi, sillä ajattelee näillä olevan jo myyntikanavat kunnossa ja vakiintunut asiakaskunta seudulla.
– Toki jos yksityishenkilöt tuovat paikallisten taiteilijoiden tauluja myyntiin, niin otan kyllä myytäväksi. Kunhan hinnoista sovitaan, hymyilee Herkko Siljander.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.