Säät rauhoittaneet rengassesonkia
Lammin Seolla on vaihdettu tänä keväänä talvirenkaita kesärenkaisiin tasaiseen tahtiin. Kenelläkään ei ole ollut hirveä hoppu saada kesäkumeja alle, kun vähän väliä sataa lunta tai rakeita ja yöpakkaset sen kun jatkuvat.
Ajat ovat rauhallisesta tahdista huolimatta myyty viikoksi eteenpäin. Matti Vuorisen mukaan osa varauksista tehdään jo netin kautta, kyselynä kotisivujen lomakkeella. Lauantaipäivisin puhelin soi edelleen ahkerasti, sillä monet ovat tottuneet varaamaan ajan huoltoon tai renkaiden vaihtoon omana vapaapäivänä.
– Siihen tuleekin nyt muutos, kun kesällä pidetään lauantait suljettuna, toteaa Vuorinen.
Samaan syssyyn paljastuu toinenkin uutinen, nimittäin yksi on kuluvan viikon jälkeen joukosta poissa. Yrityksessä 15-vuotiaasta asti töitä tehnyt Jani Saarinen on lähdössä automyyjän hommiin kantakaupunkiin.
– Ihan kokeilumielessä laitoin hakemuksen helmikuulla sisään. Kun kahdensadan hakijan joukosta tärppää, niin kyllähän se mukavalta tuntuu, Saarinen toteaa.
Saarinen kertoo saaneensa pelkästään kannustavia kommentteja työpaikan vaihdoksestaan. Pahaa sanaa ei ole ollut kellään sanottavana. Myös kotona asiaan on suhtauduttu positiivisesti.
– Työmatka on ollut se 700 metriä kävellen ja kilometri autolla, nyt sitä tulee vähän enempi.
Saarisen työuran alkuvaiheet olivat hieman dramaattisemmat. Hän työskenteli enonsa Kalle Pöystilän korjaamolla viikonloppuisin ja lomien aikaan 15-vuotiaasta asti. Omat rippijuhlat olivat tulossa juhannuksena, ja päivää ennen hän teki töitä yhdessä Kallen kanssa korjaamolla.
– Pöystilässä oli perinteiset juhannusjuhlat, mutta me ei lähdetty sinne, kun oli ne rippijuhlat tulossa. Juhlapäivän aamuna tuli sitten tieto, että eno on kuollut, Saarinen muistelee.
Timo Pöystilä kertoo ehtineensä käydä armeijaa vasta kaksi viikkoa, kun isä kuoli. Armeijan harmaista päästyä olikin työura sitten selvä. Yritys jäi perinnöksi Timolle ja Timon velipuolelle, Tero Lehtiselle.
– Tuntuu kiinnostus autoihin ja koneisiin periytyvän, sillä poika Allu on tänä keväänä valmistumassa autonasentajaksi. Hän on jo tehnyt viikonloppuisin töitä täällä, Timo Pöystilä kertoo.

Määräaikaishuoltoa ja jarrujen tarkistus työn alla. Henri Saarinen tekee toisena työnään metallitöitä, työkoneasennuksia ja hitsauksia. Kuva: Susanna Mattila
Lammin Autohuolto Oy:llä tulee ensi vuonna puoli vuosisataa täyteen. Yritys on perustettu jo vuonna 1968. Alkuun se toimi entisen Hämeentien, nykyisen Lamminraitin varrella hautausmaan kupeessa nykyisessä kuntosalissa.
Pitkään yritys on toiminut Palkkisillantien alkupäässäkin, jo vuodesta 1981. Yhtiömuotoa on ehditty vuosien varrella tarkistaa, ja työntekijöistä on tullut yrittäjiä.
Vuorisen Matti tuli mukaan kuvioihin 1991 työntekijänä. Silloin Esso-ketjuun kuulunut yritys vaihtoi Suomen energiaosuuskuntaan 1994, mistä asti Vuorinenkin on ollut yrittäjänä.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.