Torstai 24.09.2020
Nimipäivät: Alvar, Auno
Lammi
Melkein pilvistä
14°C
Tuuli: 3 m/s EEI
 
RAVINTOLAT: Le Blason kutsuu maistelemaan Ranskan makuja yhdessä

Lammilaissyntyinen keittiömestari Matti Saarinen (vas.) on työskennellyt aiemmin muun muassa Piparkakkutalossa. Ravintolapäällikkö Kirsi Liljeqvist ja keittiömestari Ville Penttilä Lahden Seurahuoneelta ovat myös olleet luomassa Le Blasonia.

Osuuskauppa Hämeenmaa löi yhteen parhaan osaamisensa, kartoitti paikallista tarjontaa ja loi Vanajaveden rannalle jotain uutta. Sokos Hotel Vaakunan yhteyteen syntyi Le Blason, ranskalaista ruokaa tarjoava ja yhteiseen herkutteluun loistavat puitteet tarjoava ravintola.

Jo jonkin aikaa toiminnassa olleen ravintolauutuuden avajaisia vietettiin tiistaina Tia Cohenin laulun, henkilökunnan esittäytymisen sekä tietysti ranskalaisen ruoan ja viinien turvin. Tarjoilu toimi kuin unelma, kuten ravintolatoimenpäällikkö Jani Aaltonen aiemmin päivällä oli visioinut.

– Olen ollut mukana aika monessa uudistuksessa, jossa pääasia on, että ravintolan seinät maalataan ja verhot vaihdetaan. Suurin uudistus täällä on palvelu, koko henkilökunnan pitää olla hengessä mukana. Palvelu on ainoa, jolla ravintola-alalla pysyy mukana kilpailussa.

Alkupalakattaus maistui avajaisvieraille.

Alkupalakattaus maistui avajaisvieraille.

Pertti Timonen Hämeenmaalta kertoo, että Le Blasonista on haluttu tehdä nimenomaan omannäköisensä, Hämeenlinnaan sopiva ravintola. Alueosuuskaupan majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Timosen mukaan uudistukseen koottiin Hämeenmaan keskeinen alan osaaminen, Jani Aaltosen lisäksi muun muassa Lahden Seurahuoneen keittiömestari Ville Penttilä ja hotellipäällikkö Marika Haavisto.

– Trendi on mennyt yhä enemmän pois ketjuravintoloista ja mietimme mikä ihmisiä juuri täällä kiinnostaa.

Vaakuna on viime vuosina kokenut laajan uudistuksen niin hotelli-, kokous- kuin ravintolapalveluiden osalta. Ravintolakonseptin uudistus on tehty paitsi hotelli- ja kokousvieraita, myös hämeenlinnalaisia ruokailijoita ajatellen.

Ranskalaista tunnelmaa. Avajaisia säesti Tia Cohenin laulu. Normaali-iltanakin Le Blasonissa voi aterioida ranskalaisen taustamusiikin ja kuvakavalkadin kera.

Ranskalaista tunnelmaa. Avajaisia säesti Tia Cohenin laulu. Normaali-iltanakin Le Blasonissa voi aterioida ranskalaisen taustamusiikin ja kuvakavalkadin kera.

– Tämä on myös vahvasti paikallisille ihmisille tehty ravintola ja on herättänyt jo nyt paljon kiinnostusta kaupungissa. Ravintolan pääidea on tete-a-tete, eli ruokailu kasvotuksin. Päätuotteemmekin on lankku, jolla olevia ruokia voi maistella koko seurue, Jani Aaltonen kertoo.

Aaltonen sanoo, että Le Blason ei aio houkutella kävijöitä niinkään megatapahtumilla vaan laadukkaalla ranskalaisella ruoalla ja erinomaisella tunnelmalla.

Ohjelmallisuutta ei toki täysin unohdeta. Myös hiljattain uusittu terassi oli jo käytössä tiistai-illan lämpöaallossa ja sinne on kesäksi suunnitteilla viisi viime kesältäkin tuttua Syö niin paljon kuin jaksat -iltaa. Ruoka valmistetaan ulkogrillissä.

Le Blason on iltaravintola.

– Lounasta on tarjolla ainoastaan silloin, kun hotellin tiloissa on kokous, kertoo Jani Aaltonen.

Ratatouille kruunasi ranskalaisen ruokalautasen ja lihaakin kehuttiin juuri oikein kypsytetyksi. Avajaisillan buffet oli samalla näyteikkuna Le Blasonin tarjontaan. Kaikki mikä mahdollista, valmistetaan itse.

Listalta löytyy ranskalaisia ruokaklassikoita, kuten etanoita, simpukoita ja lihapataa. Linjana on laadukkaat, konstailemattomat ruoat joiden makua yrtit – ja tietysti huolella valitut viinit –korostavat.

Hämeenlinnan ravintolaelämästä saa viime vuosilta hakea yhtä rohkeaa ja linjakasta konseptiuudistusta tai ravintolauutuutta. Le Blasonin salin entisestä huomattavasti intiimimmäksi muuttunutta ilmettä on suunniteltu pitkälti Hämeenmaan oman osaamisen turvin, lopputuloksen toteutti Vallila.

Bostonin suklaakakku oli jälkkäripöydän kuningas.

Bostonin suklaakakku oli jälkkäripöydän kuningas.

Pertti Timonen sanoo, että Hämeenmaa tulee lähivuosina luultavasti lisäämään läsnäoloaan Hämeenlinnassa, toimialueensa toisessa merkkikaupungissa.

– Kivijalkoja potkitaan ja mahdollisuuksia tutkaillaan. Tulemme varmasti panostamaan tänne lisää, hän arvioi.

Le Blason: Possentie 7, Hämeenlinna.

Juha Reinikainen

Le Blasonin ilme on viimeistelty. Tämä näkyy jälkiruokien esillepanoa myöden.

Le Blasonin ilme on viimeistelty. Tämä näkyy jälkiruokien esillepanoa myöden.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.