Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Peurakannan kasvu tuntuu autopeltikorjaamolla

Autopeltikorjaamolla peurakannan kasvu tietää kiireisiä aikoja. Tällä jahtikaudella Autopeltikorjaamo L. Simolalla kiirettä on ollut erityisen paljon. Peurakolareiden seurauksia on joskus tullut saman aamun aikana useampiakin oiottavaksi.

– Kolmanneksen on kasvanut peurojen aiheuttamien kolarikorjausten määrä. Hirvikolareita ei ole tainnut olla yhtään, Lari Simola vertaa.

Lari Simola on korjannut peltikolarivaurioita Jahkolan kylällä jo 13 vuoden ajan. Kuva: Susanna Mattila

Lari Simola on korjannut peltikolarivaurioita Jahkolan kylällä jo 13 vuoden ajan. Kuva: Susanna Mattila

Lari Simolan autopeltikorjaamo on toiminut Jahkolassa vuodesta 2005. Vuonna 2008 valmistui nykyinen toimitila, jossa hän työskentelee vaimonsa Jennin kanssa. Jenni purkaa ja kasaa, tekee lasihommia siinä missä Larikin. Lisäksi hän hoitaa osan paperitöistä ja kun aikaa jää, tekee vielä verhoilutöitäkin. Pääasiassa pariskunta työskentelee kahdestaan, kiireapulaisia on työssä toisinaan.

Suurin asiakasryhmä ovat vakuutusyhtiöt. Viime syksystä asti pääyhteistyökumppani on ollut LähiTapiola Loimi-Häme, jonka kanssa Simolalla on kumppanuussopimus. LähiTapiola on siten hänen suurin yksittäinen asiakkaansa, vaikka kaikille vakuutusyhtiöille töitä tehdäänkin.

– Nykyisin ihmisillä on vakuutuksia, ja autoja tuodaan korjattavaksi. Taantuman aikana ihmiset sanoivat ensimmäiseksi irti vakuutukset, sellaisetkin joiden ei olisi ollut pakko sitä tehdä, Lari Simola toteaa.

Mondeon tuulilasi odottaa uutta omistajaa. Vuoden mittaan Simolassa vaihdetaan 150–200 tuulilasia. Kuva: Susanna Mattila

Mondeon tuulilasi odottaa uutta omistajaa. Vuoden mittaan Simolassa vaihdetaan 150–200 tuulilasia. Kuva: Susanna Mattila

Peltikorjaamolla ei ole samalla tavalla vakioasiakkaita tai sesonkeja  kuin esimerkiksi autohuoltamoilla. Niissä autoja käytetään määräaikaishuolloissa ja vaihdatetaan renkaita. Simola vaihtaa autojen laseja peltitöiden ohella, mikä on usein se sisäänheittotuote. Asiakas käy vaihdattamassa tuulilasinsa, ja kun peltiä täyty oikoa, tuo samalle tekijälle.

– Nykyisin autot eivät enää ole sillä tavalla pyhiä lehmiä kuin joskus aikaisemmin. Rahoituksen saaminen on helpompaa, enää ei tarvitse säästää vuosikausia ennen kuin voi ostaa auton. Siksi niiden pieniä peltivaurioitakin ehkä katsellaan pidempään eikä välttämättä korjauteta ollenkaan, Lari Simola arvelee.

Vuoden mittaan Lari ja Jenni Simola vaihtavat 150–200 auton lasia. Lasinvaihdon tai korjauksen ajaksi asiakas saa veloituksetta käyttöönsä sijaisauton.

– Joihinkin vakuutuksiin sisältyy sijaisauto korjauksen ajaksi, näissä tapauksissa autovuokraamo yleensä tuo vuokra-auton meidän pihaamme, josta asiakas saa sen heti käyttöönsä kun tuo oman autonsa korjaukseen. Vuokra-auton voi myös jättää meidän pihaan omaa autoa haettaessa, Lari Simola kertoo.

Pienellä korjaamolla etuna on se, että työstä voi sopia suoraan tekijän kanssa. Välissä ei ole erikseen työn vastaanottajaa, ja toisaalta lasinvaihtaja  voi samalla korjata pienen peltivaurion. Simolat arvelevat, että tästä syystä moni kesämökkiläinen tuo mieluummin autonsa pieneen korjaamoon.

– Hinnassakin voi olla eroa, mutta palvelun mutkattomuus on varmasti yksi tärkeä tekijä, he miettivät.

Susanna Mattila
Lammille.fi

 

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.