Ompelijan palveluja saa taas Lammilta
AnTe Studio&Shopin palveluihin on jo syksystä asti kuulunut ompelutyöt. Karin Kaup on tehnyt korjausompeluja, lahkeiden ja helmojen lyhennyksiä ja myös muita ompelutöitä lokakuusta alkaen. Karin on opiskellut miesten pukuompelijaksi, mutta tekee mieluiten naisten vaatteita.

Karin Kaup ompelee niin pikkumustat kuin juhlapuvutkin siinä kuin korjausompelut ja vetoketjujen vaihdot. Tähän pukuun Karin tekee seuraavaksi kauluksen. Kuva: Susanna Mattila
– Isoäitini oli ompelija, äitini sisar on ompelija. Minut on opettanut isoäitini, ja tykkään kovasti työstäni. Tämä on intohimoni ja työni, Karin Kaup kertoo.
Kaup on työskennellyt yhteensä 26 vuotta ompelijana. Viimeiset 12 vuotta hän on toiminut yrittäjänä. Hän sanoo, että asiakkaat alkavat vähitellen löytää hänet myös Lammilla.
– Monet ovat pitäneet hyvänä asiana, että Lammilla on taas ompelija, hän sanoo.
Karin Kaup toivoo, että isommat tilaukset, kuten vanhojen päivän puvut tai hääpuvut tilattaisiin noin paria kuukautta ennen juhlapäivää. Kulloinenkin työtilanne tietenkin vaikuttaa, mutta tekoaikaa pitäisi jäädä noin kuukausi.
– Pikkumustan tekemiseen ei tarvita kuin pari viikkoa. Teen kaavoja ja hankin materiaalit, jos on tarpeen, hän sanoo.
Karinin käsialaa ovat myös kauniit onnittelukortit, joita AnTe Studiolla on myytävänä. Hän on aiemmin opettanut aikuisille ja lapsille käsitöiden tekemistä, joten esimerkiksi korttiaskartelukurssien pitäminen liikkeessä olisi hyvinkin mahdollista.

Aneth Juhkam lopettaa vaatteiden myynnin. Kaikki myydän pois helmikuun aikana. – Myös liiketoiminta on kaupan, varasto, kalusteet ja kontaktit, Aneth kertoo. Kuva: Susanna Mattila
AntTe Studio & Shop muutti vuosi sitten linja-autoaseman talosta entiseen Grönin taloon. Edellisessä liiketilassa tilaa oli vähän ja Aneth Juhkam halusi ottaa myyntiin naisten vaatteita ja kenkiä. Nyt Shop on putoamassa pois yrityksen nimestä ja meneillään on vaate- ja kenkävaraston loppuunmyynti.
– Myös vaatekaupan liiketoiminta on myynnissä. Koko varasto kalusteineen ja vaatteiden toimittajien kontakteineen on myytävänä, kertoo Aneth.
– Nuoret ostavat vaatteensa netistä, näin monet äidit ovat kertoneet. Lisäksi he haluavat tietyn merkkisiä vaatteita, niiden pitää olla H&M:a tai Gina Tricota. Nuoret myös lähtevät mieluummin Lahteen Trioon tai Hämeenlinnaan Goodmaniin kavereiden kanssa ostoksille ja hengaamaan.
Loppuunmyynti kestää helmikuun ja maaliskuussa liike myllätään ympäri. Annika Pirnipuun parturi-kampaamo muuttaa vaatekaupan tilaan ja samaan tilaan tulee myös Anethen kynsistudio. Nykyisessä kampaamon tilassa Aneth alkaa maaliskuussa ottaa vastaan jalkahoito- ja kestopigmentointiasiakkaita.

Annika Pirnipuu on kolmen kuukauden vanhan Leana Mariin täti. Aneth Juhkam on toistaiseksi äitiyslomalla, mutta aloittaa työt osa-aikaisesti jo maaliskuulla. Kuva: Susanna Mattila
Aneth on vielä vauvalomalla kolmen kuukauden vanhan Leana Mariin kanssa, mutta alkaa työskennellä maaliskuussa yhtenä tai kahtena päivänä viikossa. Kynsistudiossa Aneth tekee niin geeli-, akryyli- kuin kangaskynsiäkin. Kangaskynsi on Anethen mukaan hyvin luonnollisen näköinen ja Virossa suosittu.
– Maaliskuussa alan tehdä myös hennakulmia, hän kertoo.
Haastattelupäivänä on keskiviikko, jolloin Annikalla on miesten päivä. Keskiviikkoisin miehet voivat tulla parturoitavaksi ilman ajanvarausta.
– Olen tyytyväinen, asiakkaita käy hyvin, Annika kertoo.
Töitä on niinkin hyvin, että yrittäjät etsivät parhaillaan toista parturia vuokratuolipaikalle. Myös kosmetologi olisi hyvä lisä palveluvalikoimaan.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.