Lauantaina repee levikset
Ravintola Hovi on koko tammikuun pyörinyt jo uuden yrittäjän voimin, vaikka asiasta ei ole tehtykään sen suurempaa numeroa. Ohjaksiin siirtyi vuoden vaihteessa Iida Maria Ozan ja ravintolapäällikkö Matti Järvelin Tampereelta.
– Tammikuu on pidetty auki ja opeteltu paikkakunnan ja talon tavoille. Vasta viime viikolla opimme käyttämään esimerkiksi lämmitystä ja saatiin säädöt kohdalleen. Siihen asti vedettiin lämmöt puoliteholla ja vähän paleltiin ja ihmeteltiin, Järvelin kertoo nauraen.
– Tässä on tutustuttu vähitellen asiakkaisiin ja keräilty toiveita esiintyjistä ja suosikkiartisteista, hän jatkaa.

Matti Järvelin uskoo, että ensi lauantaina koko Lammin Hovilta repee levikset, kun Sini Sabotage tulee keikalle. Kuva: Susanna Mattila
Lauantaina aloitetaan kuitenkin tositoimet avajaisten merkeissä. Esiintymään tulee räppäri Sini Sabotage, jonka hitti Levikset repee räjäytti potin ja artistin nimen kaikkien huulille. Hyvällä meiningillä aiotaan jatkaa ja livemusaa tai dj-vieraita on luvassa melkein jokaiselle viikonlopulle.
– Juuri varmistui, että 8.4. lauantaina esiintyy Pandora. Pandoran lisäksi tulee Suomen kolmen kovimman ysärideejiin joukkoon kuuluva IceK. Lammilaisille muutaman vuoden takaa tuttu DJ Veltto tekee come backin kevään aikana, mikä tieto on jo ilahduttanut ainakin joitakin lammilaisia, Järvelin kertoo.

Hovin disko on auki sekä perjantaina että lauantaina. Pubin puolella lauletaan karaokea. Kuva: Susanna Mattila
Järvelin itse tunnustautuu olevansa kova kasari- ja ysärifani, mikä tulee näkymään talon esiintyjävalinnoissa. Yleisön toiveitakin kuunnellaan herkällä korvalla. Niitä pyritään toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla.
– Erään tytön toivelistalla oli Juha Tapio. No, mietin että en ihan Juha Tapiota ehkä tänne saa, mutta Juha Tapio -coverbändin kylläkin.
Kevään mittaan on luvassa kovia yllätysnimiä, joista ei vielä voi paljastaa muuta. Disko on auki sekä perjantaina että lauantaina. Iltojen teemat vaihtelevat DJ:n mukaan. Osa valitsee biisit yleisön mukaan ja toteuttaa myös toivebiisejä, sitten on iltoja, jonka DJ soittaa oman genrensä musaa.
– Tampereella konemusiikki on kovassa huudossa juuri nyt, Järvelin kertoo.
Hovissa talon DJ on Jojo, joka mielellään toteuttaa yleisön toiveita. Järvelinin mukaan Jojo on vanhemman polven DJ, mikä kuuluu biisivalinnoissa hyvällä tavalla. Jojolta löytyy tuhansia biisejä, joten toiveitakin on helppo toteuttaa. Lammilaiset DJ Jojo on saanut jo hyvin liikkeelle.

Matti Järvelelinillä ja DJ Jojolla on sopimus, että Matti ei soita levyjä eikä Jojo tule baaritiskin taakse. Jojo on paitsi talon DJ myös remonttimies ja joka paikan McGyver. Järvelinin työnkuva ravintolapäällikkönä ulottuu siivouksesta bändien buukkaamiseen. Kuva: Susanna Mattila
DJ Jojo on paitsi talon DJ, myös yrittäjä Ida Maria Ozanin isä. Hän on työskennellyt pitkään alalla ja vetänyt yökerhoja eri puolilla Suomea. Ida Maria on puolestaan yksi Suomen nuorimmista yrittäjistä, joka pyörittää kahta yökerhoa Club Tunnelia Tampereella ja nyt myös Lammin Hovia. Hovin vetäjäksi Iida halusi nimenomaan Järvelinin.
– Saan tehdä tätä yrittäjämäisesti, vaikka en itse yrittäjä olekaan. Se oli minulle tärkeä kriteeri, että lähdin mukaan. Tämä on nyt kolmas ravintola, jonka vetäjäksi minua on tultu pyytämään työpaikalle. Tutustuin Iidaan ja Jojoon vasta viime kesänä. Harkitsin pitkään, mutta haasteet innostavat minua.
Järvelinin mukaan sekä yrittäjän nuoruudesta että talon DJ:n kokemuksesta on hyötyä. Nuorelta yrittäjältä ei puutu intoa ja rohkeutta, kun taas Jojon kokemukseen voi aina luottaa.
– Molemmat inspiroivat minua, Järvelin vakuuttaa.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.