Laskuttajasta isän työn jatkajaksi
Kaupin tilalla Lammin Kostilassa on saatu syksyn puinnit päätökseen, viime hetkillä ennen sateita. Ihan yhtä hyvä tilanne ei ole toisen elinkeinon, jätteenkuljetusten osalta. Yhteinen jätelautakunta teki päätöksen siirtyä kunnalliseen kilpailutukseen jätteenkuljetuksissa ja korkein oikeus piti päätöksen voimassa. Pitkä taistelu kuluttajien oman kilpailutuksen puolesta on nyt päättynyt ja Esa ja Ulla Kauppi vain odottelevat tietoa kilpailutuksen alkamisesta.
– Kaupunki on luvannut järjestää yrittäjille asiasta infotilaisuuden, mutta toistaiseksi ei ole kuulunut vielä mitään, Ulla Kauppi kertoo.
Eniten yrittäjiä ihmetyttää, että yrittäjältä voidaan noin vain viedä yrittämisen edellytykset. Yhtäkkiä yrittäjä ei saakaan tarjota kaikkia palvelujaan, vaan asiakkaaksi ilmoittautuu kaupunki jätelautakunnan päätöksellä.

Ulla ja Esa Kauppi hoitavat lähes puolentoista tuhannen kotitalouden jäteeenkuljetuksen. Kuva: Susanna Mattila
Muualla suuret ylikansalliset yritykset ovat järjestään voittaneet kuntien järjestämiä kilpailutuksia. Tosin yhden ison tekijän, Reno Nordenin emoyhtiön on ilmoitettu menneen konkurssiin. Toisaiseksi ei ole tietoa, kuinka yrityksen yhtiöille muissa Pohjoismaissa käy.
Ulla Kauppi on hoitanut laskutusta, mikä sekin siirtyy kilpailutuksen myötä kaupungille. Eniten kirvelee tuhansien eurojen laskutusohjelmaan tehty investointi, joka ei ole ollut käytössä vasta kuin parin vuoden ajan.
Paljon on siis pelissä, kun kaupunki alkaa hoitaa kilpailutuksen asukkaittensa puolesta. Alan yrittäjät roikkuvat löyhässä hirressä niin kauan, kunnes kilpailutus alkaa ja nähdään onko pienillä yrityksillä mitään saumaa osallistua niihin.
Lammilaisten jätteet ovat siirtyneet roskapöntöistä kaatopaikalle Kauppien toimesta jo 46 vuoden ajan. Isä Veikko Kauppi aloitti jätteenkuljetukset maatalouden sivuelinkeinona vuonna 1971 ja poika Esa tuli mukaan toimintaan 1995.
– Alkuun tulin hoitamaan laskutusta. Isällä oli tapana laskuttaa kerran vuodessa, ja aika paljon oli laskutusta hoitamatta. Ihan kaikista mukavin homma ei ollut alkaa periä monien vuosien takaisia jätteenkuljetusmaksuja. Vasta 2000-luvulla aloin myös ajaa jätteitä, Esa Kauppi kuvailee yrittäjäntaipaleensa alkua.
Veikko Kauppi ajoi jätteitä traktorilla aina vuoteen 1991 saakka, ja hankki vasta sitten ensimmäisen kuorma-autonsa. Nykyisin jätteitä kuljetetaan kahdella kuorma-autolla, useammalla siirtolavalla ja yhdellä laidattomalla lavetilla. Lisäksi yritys myy ja vuokraa jäteastioita.
Ainoastaan jätteiden kuljetuksen varassa yrityksen toiminta ei siis lepää. Kaupilla on esimerkiksi tällä hetkellä tiettävästi ainoana Lammilla ympäristölupa puutarhajätteen väliaikaiseen varastointiin. Tätä ei monikaan lammilainen tiedä, ja varsin moni pyrkii edelleenkin viemään puutarhajätteitä vanhaan paikkaan Halkikiven teollisuusalueella. Sinne ei kuitenkaan puutarhajätettä voi enää viedä edes rahalla, sillä alueella ei ole voimassaolevaa ympäristölupaa.
Ihan toimettomina Kaupit eivät odottele kaupungin kilpailutuksen alkamista. Yritys on jo investoinut neljään vuokravessaan, joita on jo vuokrattu erilaisiin tapahtumiin. Ne olivat käytössä esimerkiksi Pellavamarkkinoilla. Muitakin suunnitelmia on, muun muassa kehittää toimintaa kierrätysasematyyppiseksi.
– Olen miettinyt olisiko jätevaaka seuraava hankinta. Jätteiden lajittelun voisi aloittaa jo täällä, ennen sen kuljettamista Karanojalle, Esa Kauppi pohtii.
Uusia asiakkaita Kaupit ovat saaneet jatkuvasti. Jokaiselle Ulla Kauppi on kertonut, että asiakkuus saattaa katketa kaupungin kilpailutuksen alkamiseen.
– Ihmiset eivät joko tiedä tai eivät ole ymmärtäneet, mistä kaupungin hoitamassa kilpailutuksessa on kysymys. Joidenkin kohdalla se saattaa tarkoittaa sitä, että tuttu, itse valittu jätekuski ei enää käykään tyhjentämässä jäteastiaa. Toivottavasti tietoa vähitellen alkaisi tulla, hän miettii.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.