Lauantai 23.09.2023
Nimipäivät: Mielikki, Miisa, Minja

Tuuli:
 

LAMMIN SÄÄSTÖPANKKI: Ukrainan sodan uhreille ja paikallisille yhdistyksille 100.000 euroa

Toimitusjohtaja Lauri Kalpala kertoi Lammin Säästöpankin tekemistä lahjoituksista.

Lammin Säästöpankki jakaa vuonna 2022 vastuullisuuslahjoituksia yhteensä 100.000 euroa. Valtaosa summasta lahjoitetaan Ukrainan kriisin uhrien avustukseen.

– Ukrainan tilanne on järkyttänyt meitä kaikkia ja Venäjän hyökkäyksen jatkuessa koemme, että vakavaraisena pankkina meidän on kannettava vastuuta myös sodasta kärsivien auttamiseksi, joten tältä osin haluamme tehdä osuutemme tukemalla eri järjestöjen kautta ukrainalaisia ja kansainvälistä avustustoimintaa, toimitusjohtaja Lauri Kalpala kertoi tiedotustilaisuudessa Hyvinkäällä tänään.

Pankki lahjoittaa avustustyöhön Ukrainassa yhteensä 60.000 euroa eli 20.000 euroa Unicefille, 20.000 euroa Punaiselle Ristille ja 20.000 euroa Lääkärit ilman rajoja -järjestölle.

Loput 40.000 euroa pankki jakaa Säästöpankkiryhmän vuosittaisen Hyviä tekoja -kampanjan kautta toimialueensa hyvinvointiin. Tuensaajina on yhteensä 18 yhdistystä, joukossa myös muutama hämeenlinnalainen toimija.

– Paikallisuus ja paikallinen toiminta on Lammin Säästöpankille tärkeä ja haluamme siksi tukea toimialueemme yhdistyksiä toiminnassaan ja myös tällä tavalla olla mukana edistämässä alueen elinvoimaisuutta. Vuoden 2022 Hyviä tekoja -valinnoissamme korostuu lasten ja nuorten sekä syrjäytymisvaarassa olevien hyvinvoinnin edistäminen sekä liikuntapalveluiden jatkuvuus, kommentoi toimitusjohtaja Kalpala.

Kalle Syrjänen edusti Lammin VPK:ta.

Lammilaisista yhdistyksistä tukea saavat Lammin VPK ja Lammin Veto.

– Käytämme avustuksen nuorisotoimintaamme, kaavaili tilaisuudessa Lammin VPK:n päällikkö Kalle Syrjänen.

Syrjänen kertoi, että ennen koronarajoituksia palokunnan nuoriso-osastossa oli vähän alle 20 aktiivista nuorta, ensimmäisissä koronan jälkeisissä harjoituksissa vain 2.

– Nyt ollaan päästy jo vähän alle kymmeneen, jotka kaikki ovat onneksi aktiivisia.

Lammin VPK hoitaa noin 200 pelastustehtävää vuodessa ja monien pienten vapaapalokuntien tapaan kaipaa toimintaansa lisää aktiiveja.

Juha Reinikainen

Lammin Säästöpankki myönsi vastuullisuuslahjoituksia seuraaville toimijoille ja yhdistyksille:

  1. Kuohu Klaukkalan Kansantanssijat, Klaukkalan Nuorisoseura ry
  2. Nummen yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry
  3. Lopen Pelastakaa Lapset ry
  4. Hyvinkään Mäntylä ry
  5. Nurmijärven Kehitysvammaisten Tuki ry
  6. Parolan Eräveikot ry
  7. Jokelan Hävikistä hyväkkiä -lahjoitusruokajako, Kunnon Elämä ry
  8. Lammin Vapaaehtoinen Palokunta ry
  9. Katajankulmalaiset, Kissankulma ry
  10. HPK-Juniorijääkiekko ry
  11. Nurmijärven Jalkapalloseura NJS ry
  12. Hyvinkään Tahko ry, juniorit
  13. Kalvolan Keihäs ry
  14. Keravan Voimistelijat KNV ry
  15. Steelers Hämeenlinna ry, juniorit
  16. Hyvinkään Voimistelu ja Liikunta Hyvoli ry
  17. Lammin Veto ry
  18. Riihimäen 4H-yhdistys ry

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.