Tiistai 05.12.2023
Nimipäivät: Selma

Tuuli:
 

Lammin Säästöpankin liikevoitto säilyi hyvällä tasolla

Vuosi 2017 oli 140 vuotta täyttäneelle Lammin Säästöpankille juhlan ja kasvun aikaa. Uusi toimitusjohtaja Lauri Kalpala on nostanut asiakaskokemuksen toiminnan keskiöön, ja pankki saikin viime vuonna 1 839 uutta asiakasta.

Lauri Kalpala kulkee konttorista konttoriin, ja toimisto kulkee mukana. Kuva: Lammin Säästöpankki

Lauri Kalpalan mukaan henkilökunnan hyvä draivi näkyy asiakkaille. Kuva: Lammin Säästöpankki

Lammin Säästöpankilla on tutkitusti tyytyväiset asiakkaat. Asiakasliiketoiminta kasvoi erinomaisesti 70,1 milj. euroa. Myös pankin tase kasvoi 501,9 milj. euroon, ja vakavaraisuus oli 18,57 %. Liikevoitto oli 2,7 miljoonaa euroa. Se laski ennätyksellisestä tulosvuodesta 2016, mutta säilyi silti hyvällä tasolla.

Syksyllä 2017 toimitusjohtajan saappaat ottaneen Lauri Kalpalan mukaan pankin henkilökunnan hyvä draivi näkyy kasvun lisäksi myös asiakkaille. Palveluun satsaaminen on kirjattu myös tuoreeseen strategiaan.

– Tavoitteenamme on tarjota parasta paikallista palvelua. On hienoa nähdä, että henkilökuntamme on aktiivisuudellaan ja hyvällä palveluasenteellaan onnistunut voittamaan sekä uusien että vanhojen asiakkaidemme luottamuksen, Kalpala iloitsee.

Tästä linkistä pääset Lammin Säästöpankin videoon vuoden 2017 tuloksesta. Videolla puhuu toimitusjohtaja Lauri Kalpala >>

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.