Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Kristinen pieni vaatekauppa saa lisää tilaa

Kristine Rand on oikeastaan siivousalan yrittäjä, mutta sen ohella hän on myös vaatekauppias. Kristine perusti vaateliikkeen Tuulostorilla joulukuun 12. päivä.

Vaatekauppa oli ollut ajatuksissa jo pidempään. Kun yhteistyökumppaniksi löytyi kosmetologiksi opiskeleva Marjo Makiainen, oli aika toteuttaa haave.

– Vaatekaupoissa on hyvin samantyylisiä vaatteita. Halusin tuoda vähän erilaisia, värikkäämpiä vaihtoehtoja, hän kertoo.

Kristine Rand perusti vaatekaupan harrastuksenaan, kun halusi tuoda valikoimiin hiukan värikkäämpiä vaatteita. Kuva: Susanna Mattila

Kristine Rand perusti vaatekaupan harrastuksenaan, kun halusi tuoda valikoimiin hiukan värikkäämpiä vaatteita. Kuva: Susanna Mattila

Suosituimpia tuotteita ovat olleet bambuiset alushousut, joita ei Kristinen mukaan tahdo muualta saada. Bambusta ovat myös legginsit, jotka ovat tavallisia legginssejä monikäyttöisemmät.

– Näissä on taskut ja koristeet taskujen suissa, kokoja löytyy aina viiteen XL:n saakka, hän kertoo.

Vaatteiden lisäksi Kristine tekee liikkeessään parafiinihoitoja käsille. Hänellä on myös koulutus klassinen ripsien pidennysten tekemiseen. Näille hoidoille on nyt järjestymässä lisää tilaa, kun Marjo Makiainen muuttaa oman hoitohuoneensa Tuuloksen 4H:lla vapaana olevaan tilaan.

– Teen hierontoja ja kasvo-, käsi- ja jalkahoitoja, ripsien pidennyksiä ja sokerointeja. Hoitotilanteet ovat usein sellaisia, että hoidettava kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta. Vaateliikkeen kanssa samoissa tiloissa se ei aina ihan onnistu, hän kertoo.

Muuttoa tehdään parhaillaan ja sen pitäisi olla kesäkuun alkupuolella valmis. Yhteistyö yrittäjien kesken jatkuu, vaikka tiet nyt erkanevatkin.

– Samassa talossa ollaan edelleen, minä vain vähän kauempana, Makiainen toteaa.

Marjo Makiainen on muuttamassa Tuuloksen 4H:lta liikenevään tilaan kesäkuun alkupuolella. Kuva: Susanna Mattila

Marjo Makiainen on muuttamassa Tuuloksen 4H:lta liikenevään tilaan kesäkuun alkupuolella. Kuva: Susanna Mattila

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.