Sunnuntai 04.06.2023
Nimipäivät: Toivo
Lammi
Sadekuuroja
7°C
Tuuli: 4 m/s W
 

Kirppikseltä saa nyt vaikka lihiksen suomella

Lammin kirpputorilla on ollut pääsiäisestä saakka elämää, kun Jukka Savolainen avasi kirpputorin ovet. Nimi on kotoisasti Lammin kirppis, ja kirpparilta saa myös kahvia ja purtavaa. Kalustoon kuuluu muun muassa höyrykeitin, joten suunnitteilla on myydä lihiksiä ja höyrymakkaraa. Lihiksiä suomella myy Jukka Savolainen, monelle lammilaiselle tuttu jo lapsuudesta ja nuoruudesta.

“Olen viettänyt lapsuuden kaikki kesät Sankolassa, josta äidinpuoleinen suku on kotoisin,” Savolainen kertoo.

Savolainen tunnetaan myös sormikoukun maailmanmestaruuskisojen järjestäjänä. Kesällä on jälleen tulossa Kyläkaupan mestaruuskisat Tuurissa ja maailmanmestaruuskisat Kosken VPK-juhlilla. Savolainen on mukana myös Kapakanmäen Äijäpäivien järjestelyissä.

Vahvasti kirpparitaustaisella Savolaisella on tilat myös Hämeenkoskella, mutta toiminnan aloittaminen siellä on vielä mietinnässä. Toistaiseksi tilat toimivat varastona muun muassa huonekaluille, joita hän tuo Lammille myyntiin aina kun kysyntää on. Sieltä ovat muun muassa kahvilan tyylikkää nahkasohvat, joilla kelpaa kahvia särpiä.

“Ensiksi katsotaan, miten tämä konsepti toimii Lammilla. Olen aiemmin toiminut sekä yksityisenä kirppariyrittäjänä että hyväntekeväisyyskirpputoreilla. Lammin kirppis on ihan oma,” hän selvittää.

Savolaisen kirppiskonseptiin ei kuulu pöytävuokraa vaan myyjäkohtainen myyntinumero, jonka saa lunastettu itselleen kympillä kuukaudessa. Kaikesta myynnistä kirpputori ottaa 30 prosenttia provisiota. Kuukauden kuluttua myymättömien tavaroiden hinta laskee automaattisesti 30 prosenttia ja kahden kuukauden kuluttua 50 prosenttia.

“Tarkoitus on, että tavara liikkuu. Myymättömät tavarat vien automaattisesti kierrätykseen, tästä ei tule mitään varastointipaikkaa,” Savolainen sanoo.

Savolainen on ollut kirpputorin alkutaipaleeseen erittäin tyytyväinen. Avajaispäivänä meni sata kuppia kahvia ja kävijöitä oli sitäkin enemmän. Pöytiä tulee neljän, viiden pöydän vauhdilla per päivä.

“Irtojäätelövaunun haluaisin kesäksi tuohon pihaan, sitä tässä selvittelen parhaillaan,” Savolainen kertoo.

Jukka Savolainen on ryhtynyt pyörittämään Lammilla kirppistä. Nimi on tutunoloisesti Lammin kirppis. Kuva: Susanna Mattila

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.