Keskittyminen ei maalla kannata
Lammilaisella Jyri Munnella on takanaan 30 vuotta yrittäjän taivalta. Hän ehti työskennellä toisen palveluksessa vain pari vuotta, ennen kuin lähti osakkaaksi Lammin Varaosaan. Syksyllä 1986 yritys siirtyi hänen nimiinsä. Tällä hetkellä Autokave työllistää viisi vakituista vierasta työntekijää ja yhden osa-aikaiselle tai kiireapulaiselle olisi työpaikka tarjolla.
– Yrittäjyyskurssilla neuvottiin, että kannattaa valita fokus, yksi osa-alue, jossa yritys on kaikkein paras ja johon keskittyy. Ehkä se tuolla kaupungeissa pelaa se asia, mutta ei täällä maalla, miettii Munne.

Jyri Munnella tulee syksyllä 31 vuotta täyteen yrittäjänä. Yritystoiminnan kärkenä on sujuvoittaa autoilevien ihmisten arkea. Kuva: Susanna Mattila
Parhaiten yritys on nimittäin menestynyt lisäämällä rönsyjä liiketoimintaansa. Vuonna 2000 yritys alkoi tarjota korjaamopalveluita ja heti kun se oli mahdollista, tuli mukaan katsastustoiminta. Nykyisin rengasmyynti on kasvussa ja varaosamyynti on aika pieni osa liikevaihdosta. Samalla tontilla toimii kaksi yritystä, A-Profiware Oy ja Lammin Varaosa Ky. Yritysten yhteinen markkinointinimi on Autokave, vaikka varsin moni lammilainen vielä poikkeaa vanhasta muistista “Varaosassa”.
Munne arvelee, että ilman rönsyjä ei oltaisi tässä. Autonvaraosakauppiaiden keskusliiton toiminnassa 20 vuotta mukana ollut Munne toteaa, että varaosaliikkeiden alasajo on käynnissä muutaman vuoden. Tästä kertoo jo liiton jäsenmäärän kehitys.
– Parikymmentä vuotta sitten oli yrityksiä jäsenenä yli 200, tällä hetkellä enää noin 70. Kivijalkamyymälöitä on lopetettu ja kauppa on ketjuuntunut isoihin yksiköihin. Tosin kaikki kauppiaat eivät ole jäseniä, liiton hallitukseen kuuluva Munne tietää.
Munne toteaa, ettei pieni yritys voi kilpailla Motonetin kanssa muilla keinoin kuin asiantuntemuksella ja paikallisuudella. Katsastustoiminta tuo asiakkaita Autokavelle varsin laajalta alueelta. Erityisesti uusia asiakkaita tulee Luopioisten ja Padasjoen suunnalta, josta on tähän asti ollut pitkä matka kaikkiin katsastuskonttoreihin. Lisäksi on asiakkaita, jotka arvostavat oman kylän palveluja.
Nykyisin toiminnan kivijalka on korjaamo, jossa tehdään huollot kaikenmerkkisiin autoihin. Korjaamo saa myös jonkin verran asiakkaita katsastuksessa hylätyksi tulleista autosita.
– Varaosamyynti on tänä päivänä pikahuoltoa, polttimoita ja pyyhkijäsulkia, lähinnä palvelua asiakkaille. Varsinaisesti varaosa-asiakkaita ovat toiset korjaamoyrittäjät.
Tällä hetkellä myymälän puolella työskentelee kaksi ja korjaamolla kolme. Talvi pärjätään tällä porukalla, mutta keväästä syksyyn olisi yhdelle osaavalle käsiparille olisi töitä tarjolla.
– Meille on moni tullut töihin kesätöiden kautta. Moni on jäänyt kymmeneksi vuodeksi työntekijäksi. Syksyllä yksi työntekijöistä lähti armeijaan, ja on nyt yritetty pärjätä omin voimin.
Jyrin pojista Joonas Munne on tehnyt autoinsinöörin tutkintoon liittyvän työharjoittelunsa Autokavella ja on jo suorittanut alan näyttötutkinnon. Hänellä on kuitenkin vielä vuosi jäljellä ammattikorkeakoulussa. Näyttötutkinnon myötä hänellä on kuitenkin jo lupa katsastaa autoja.
Jos jotain fokusta Autokaven toiminnasta voisi hakea, on se hyvä palvelu. Rönsyjen lisääminen ydinliiketoiminnan oheen on tapahtunut halusta helpottaa ihmisten autoiluarkea. Toisin sanoen, palvella asiakkaat niin hyvin, että arki autojen kanssa sujuu luotettavasti, vaivattomast ja turvallisesti.
Hyvään palveluun tähtää myös laatukäsikirja, jota Autokavella noudatetaan. Se laadittiin yritykselle neljä vuotta sitten selkeyttämään toimintaa ja helpottamaan johtamista. Laatukäsikirja on yleensä tehty isommille yrityksille, pienillä alan yrityksillä se on hiukan harvinaisempi.
– Laatukäsikirja tarkoittaa jatkuvaa parantamista. Virheitä jos sattuu, ne korjataan eikä tehdä enää toiste samaa virhettä. Laatukäsikirjan noudattamista valvotaan vuosittaisissa tarkastuksissa.
Parhaillaan Munne pohtii mahdollisuuksia pitää liike kesälauantaisin osittain auki. Suunnitelma näyttäisi tällä erää olevan toteutumassa myymälän ja pikapesuhallin osalta. Kesämökin hankkimisen myötä hän on itse pitänyt viime vuodet viikonvaihteet vapaana, mikä on lisännyt elämisenlaatua.
– Yli parikymmentä vuotta olin kaikki lauantait töissä. Mutta nyt sitä oikein odottaa, että pääsee lähtemään viikonlopuksi mökille. Siellä riittää aina puuhaa. Juuri ostin vanhan Valmet-kaivinkoneen, vuosimallia 1964. Sen vuosikymmenen koneita pystyy ja täytyy korjata itse, ja tarvittaessa vaikka tekemään puuttuvat osat, Munne kertoo.
Kesän aikana on tarkoitus aukaista kotitilan ojia, ja myös mökillä on yhtä ja toista käänneltävää ja kaivettavaa.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.