Kaupunki kilpailuttaisi Hämeenlinna–Lammi–Lahti -reitin pitkänä miljoonahankintana

Kuka pitää Hämeenlinnan ja Lahden välistä “Hämeen herruutta” hallussaan joukkoliikennesektorilla jopa seuraavat kahdeksan vuotta? Hämeenlinna ja Lahti ovat tehneet joukkoliikenteen hankkimiseksi Hämeenlinna-Lammi-Lahti välille yhteishankinnan syksystä 2017 alkaen. Kuva: Susanna Mattila.
Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunnan joukkoliikennejaosto pyytää Lahden seudulliselta joukkoliikenneviranomaiselta lausuntoa esitykseen, jonka mukaan yhteishankintana toteutettava linja-autoreitti Hämeenlinna–Lammi–Lahti kilpailutettaisiin peräti 5 vuoden ja 3 optiovuoden ajanjaksolla.
Joukkoliikennejaosto päätti eilisessä kokouksessaan maankäytön suunnittelujohtaja Niklas Lähteenmäen esityksen mukaisesti edelleen esittää, että Hämeenlinnan kaupunki voi toimia hankinnassa kilpailuttajana.
Kohde tulisi hankittavaksi avoimella tarjousmenettelyllä bruttosopimusmallilla ja antaisi yksinoikeuden suojan liikennöimiseen Hämeenlinna–Lahti -välille. Hankinnan kokonaiskustannusarvio on kahdeksan vuoden ajalta 5,7 miljoonaa euroa.
Kustannukset jaettaisiin Hämeenlinnan ja Lahden välillä ajettavien kilometrien suhteessa. Edelleen kaupunki pyytää lahtelaisilta lausuntoa siitä, että Hämeenlinnan oma, sisäinen Lammin aamubussivuoro sisällytettäisiin osaksi kokonaisuutta.
Kilpailutuksen suunnittelussa ollaan hyvin aikataulussa, sillä nykyinen sopimuskausi päättyy vasta 6.6.2021. Hämeenlinna ja Lahti ovat tehneet joukkoliikenteen hankkimiseksi Hämeenlinna–Lammi–Lahti -välille yhteishankinnan syksystä 2017 alkaen.
Julkista yhteishankintaa markkinatalouden ehdoilla toimivassa yhteiskunnassa perustellaan mm. sillä, että joukkoliikenne kaupunkien välillä mahdollistaa peruskoululaisten liikkumisen Lammille ja Hollolaan sekä toisen asteen opiskelijoiden liikkumisen Lammilta ja Hämeenkoskelta Lahteen sekä Lammilta ja Tuuloksesta Hämeenlinnaan.
Jaosto myös päätti käynnistää tarjouskilpailun Lammin kyläpussin ja Kostilan alueen kuljetusten osalta, jotka on tarkoitus hankkia avoimella tarjousmenettelyllä käyttöoikeussopimuksista 11.8.2021 – 8/2022 + 1 optiovuosi yhtenä erillisenä kohteena siten, että hyväksytyksi tulee se tarjous, joka on kokonaistaloudellisesti edullisin.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.