Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

Hyvinvointiyrittäjät avasivat yhteisen liiketilansa – nimeksi Lammin Koppi

Osoitteessa Lamminraitti 25 vietettiin tiistaina, ystävänpäivän aattona ja laskiaistiistaina hyvinvointialan yrittäjien yhteisen toimitilan avajaisia. Täytekakkukahvilla poikkesi koko joukko lammilaisia. Väkeä riitti niin, että väliin mahtui vain vartin tauko.

Hyvinvointiyrittäjien yhteisöllinen työtila sai useita hyviä nimiehdotuksia. Yrittäjillä oli kova työ valita juuri se oikea nimi. Kaikkien nimiehdotuksensa antaneiden kesken arvottiin 50 €:n lahjakortti käytettäväksi jossakin viidestä yrityksestä. Arvonnassa onni suosi Leila Kivensaloa. Lukuisista nimiehdotuksista liiketilan nimeksi valittiin Lammin Koppi.

– Nimi oli yksi ehdotuksista. Se tuntui sopivalta, sillä tiloissa on toiminut aikanaan KOP-pankin konttori, ja siitä on muistona muun muassa KOP:n orava holvin ovessa, yrittäjät kertovat.

Heidi Mod ja Hanna Vuorinen iloitsevat uuden toimitilan avaruudesta ja valoisuudesta. Kuva: Susanna Mattila

Heidi Mod ja Hanna Vuorinen iloitsevat uuden toimitilan avaruudesta ja valoisuudesta. Kuva: Susanna Mattila

Parturi-kampaamo Jaden yrittäjät Hanna Vuorinen ja Heidi Mod ovat tyytyväisi uuteen liiketilaansa. Kaikkein parasta on tilojen avaruus ja luonnon valo, jota tulvii isoista ikkunoista sisään. Yrittäjiä ilahduttaa myös tilojen käytännöllisyys. Muuton jälkeen on tullut myös joitakin uusia asiakkaitakin.

– Vanhat asiakkaat vielä saattavat ajaa vanhasta muistista väärälle puolelle tietä, nauraa Hanna Vuorinen.

Parturi-kampaamo Jade lanseerasi samalla uuden hiusravinne-tuotteen valikoimiinsa. Hivenainevalmisteesta moni on saanut apua esimerkiksi liskoittuviin kynsiin, iho-ongelmiin ja hormonaaliseen hiustenlähtöön.

– Hiusvita tehdään suomalais-norjalaisena yhteistyönä, ja se on ollut puolitoista vuotta markkinoilla Suomessa, Hanna Vuorinen kertoo.

Marjo Makiainen käyttää kotimaista Ekopharma-tuotesarjaa kauneushuoneellaan. Kuva: Susanna Mattila

Marjo Makiainen käyttää kotimaista Ekopharma-tuotesarjaa kauneushuoneellaan. Kuva: Susanna Mattila

Kauneushuone Marjo palvelee asiakkaitaan tätä nykyä kahdessa osoitteessa. Marjo Makiaisella oli alkuun tarkoituksena olla tietyt päivät viikosta Lammilla ja loput Tuuloksessa, mutta toisin on käynyt.

– Tästä ajaa sen 15 minuuttia Tuulokseen, joten olen ottanut asiakkaita vastaan kummassakin toimipisteessä. Toistaiseksi olen ajatellut jatkaa näin, eli ajanvarausten perusteella liikun. Joitakin kotikäyntejäkin olen tehnyt jo Lammillakin, hän kertoo.

Marjo Makiainen käyttää työssään yhtenä harvoista Hämeenlinnassa uutta, täysin kotimaista ihonhoitotuotesarjaa. Hän kertoo, että väliin tekisi mieli ottaa rinnalle jokin muukin tuotesarja, mutta kokeilujen jälkeen aina palaa kuitenkin samaan.

– Tuotteet pohjautuvat suomalaisiin marjoihin, eikä niistä koskaan tule kenellekään mitään oireita. Ne myös tehdään Suomessa. Lisäksi niissä on hyvin mieto, luonnollinen tuoksu, joka ei ärsytä herkkääkään nenää, hän kertoo.

Ajanvarauksella toimii myös Terveysräätäli. Päivi Kankaanmäki vetää jumppia eri paikoissa muun muassa Lammilla ja Tuuloksessa sen lisäksi, että ottaa asiakkaita vastaan uudessa toimitilassaan. Asiakkaita on riittänyt jokaiselle päivälle.

Hyvinvointiyrittäjät Terveysräätälillä kylässä. Ylimpänä itse Terveysräätäli, Päivi Kankaanmäki. Kuva: Susanna Mattila

Hyvinvointiyrittäjät Terveysräätälillä kylässä. Ylimpänä itse Terveysräätäli, Päivi Kankaanmäki. Kuva: Susanna Mattila

Puolitoista vuotta sitten Lammille muuttanut Veera Vuorento avasi ompelimolleen Sur Sur Design sivutoimipisteen Lamminraitti 25:n. Entisessä pankkiholvissa ompelimolle on hyvät tilat. Vuorento on paikalla tiistaisin ja perjantaisin, mutta silloinkin sopimuksen mukaan.

Entinen pankkiholvi on muuttunut ompelimoksi. Sur Sur Desgnilla on päätoimipiste Helsingissä, Lammilla Veera Vuorento työskentelee pääasiassa tiistaisin ja perjantaisin. Kuva: Susanna Mattila

Entinen pankkiholvi on muuttunut ompelimoksi. Sur Sur Designilla on päätoimipiste Helsingissä, Lammilla Veera Vuorento työskentelee pääasiassa tiistaisin ja perjantaisin. Kuva: Susanna Mattila

– Toivomus on, että asiakkaat tulisivat sovituksiin ajanvarauksella, hän sanoo.

Sur Sur Design toimii Helsingissä, jossa liike on kuusi päivää viikosta avoinna. Yritys työllistää Vuorennon lisäksi toisen yrittäjän ja harjoittelijoita. Veera Vuorento työskentelee myös osan viikosta Helsingissä.

– Viisi päivää viikossa Helsingissä kävi liian rankaksi, ja aloin etsiä toimitilaa Lammin keskustasta, hän kertoo.

Veera Vuorennolla oli pitkään päämääränä muutto maalle.

– Sitten kun avopuoliso löytyi Lammilta, tänne oli helppo muuttaa, hän kertoo.

Lammi on hänelle tuttu paikka ennestään, sillä isoisällä on ollut ollut pitkään mökki Arrankorvessa ja hänellä on myös sukujuuria Lammilla. Myös Veeran vanhemmilla on kesämökki Arrankorvessa.

– Kaikki lapsuuden kesät täällä on tullut vietettyä, ensin isoisän mökillä ja sitten vanhempien mökillä.

Hyvinvointivalmentaja Maarit Holmin yritys on vielä perustamisvaiheessa, mutta ensimmäinen yleisötilaisuus on jo ensi tiistaina. Kuva: Susanna Mattila

Hyvinvointivalmentaja Maarit Holmin yritys on vielä perustamisvaiheessa, mutta ensimmäinen yleisötilaisuus on jo ensi tiistaina. Kuva: Susanna Mattila

Viidentenä yrityksenä Lamminraitti 25:ssä alkaa toimia Maarit Holmin hyvinvointivalmennukseen keskittyvä yritys. Ensi tiistaina on Holmin järjestämä ensimmäinen avoin yleisötilaisuus, Hyvinvoinnin ilta.

– Luvassa on puhetta arjessa jaksamisesta, palautumisen tärkeydestä, elämän valinnoista ja kaiken maailman asioista. Illan aikana kokeillaan lyhyttä rentoutumista, joten kannattaa ottaa mukaan jumppamatto ja huopa, Maarit kertoo.

Yrittäjät toivovat, että holviin rakentuvalle etätyöpisteelle löytyisi käyttäjiä. Yhteinen aulatila sopisi mainiosti pienelle kahvilalle tai pop up -myymälälle. Yhteyshenkilönä toimii Parturi-kampaamo Jaden Hanna Vuorinen.

– Me olemme täällä kuitenkin kuutena päivänä viikosta, aina jompi kumpi on paikalla Heidi tai minä, Hanna toteaa.

– Esimerkiksi pop up -myymälää voi tulla pitämään vaikka vain yhdeksi päiväksi. Myös useamman päivän jaksosta voidaan sopia, hän jatkaa.

 

Susanna Mattila
Lammille.fi

 

 

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.