Hämeen joukkue taisteli neljänneksi
Toissa viikonloppuna kisattiin Harjussa alueiden väliset joukkuemestaruuskenttäkisat (SM 2017). Joukkue sijoittui tiukan taistelun jälkeen neljänneksi. Hämeen joukkueessa kisasivat Garin Helenius ja Come Back Sissy, Saila Yli-Koivisto ja Inez of Finland, Minttu Ketonen ja Alias Yumyam sekä 12-vuotias Amelia Kettunen ja Hilton Ilo.
Maasto-osuus oli yllättävänkin tiukka, 35:stä lähtijästä 14 hylättiin. Puhdasta maastoa oli Ameliakin hakemassa, mutta tulikin kenttäratsastusuran ensimmäinen kielto maastoesteellä.
– Ilo ei ole viiteen vuoteen kieltänyt kuivaa hautaa. Mutta siinä kielsi moni hevonen, ja monen muun ratsukon matka päättyi juuri tälle haudalle, kertoo joukkueenjohtajana toiminut Sari Kettunen.
Radan haasteellisuudesta kertoo se, että aluemestaruuskisoissa hyvin menestyneet saivat parikin kieltoa. Rata oli myös tavallista pidempi, 1,7 kilometriä kun edellisen viikonloppun kisoissa se oli 1,4 kilometrin mittainen.
Amelian mukaan ratsastaja saa ohjata Ilon vaikka kuinka huonosti esteelle, ja silti se yleensä hyppää. Mutta nyt kieltomerkintä tuli.
– Ilo ei oikeastaan edes kieltänyt, mutta steppasi tuomareiden mielestä liian pitkään paikallaan ja hyppäsi esteen ilman vauhtia. Paikaltaan hyppäämisestä tuli sitten lisää virhepisteitä, Amelia kertoo.
Ensi viikonvaihteessa kilpaillaan vielä Niinisalossa.

Hämeen aluemestaruuksien pronssimitalistit Amelia Kettunen ja Hilton Ilo ruusukkeineen. Ratsukko oli mukana myös alueiden välisessä joukkuemestaruuskisoissa Hämeen joukkueessa. Sijoitus oli neljäs. Kuva: Susanna Mattila
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.