B-pojille kirvelevä tappio
Olipa kirvelevä tappio, raportoi B-poikien valmennuksen raportti lauantain ottelusta Tikkurilassa Tiikereitä vastaan.
“Hyvä viikko alla, hyvä ilme pelille lähdettäessä ja hyvinhän se lähtikin. Mutta kun lopuksi luu jää käteen, niin kyllä se vaan kaivertaa, pahan kerran.
Alussa vietiin kyllä peliä, määrättiin tekemistä ja iskettiin pari maalia. Ylivoimaakin tarjottiin johdon lisäämiseen, mutta ei kelvannut. Sitten hyvän menon siivittämänä selvästi ylipelattiin enemmän ja enemmän, ehkä omien pisteiden toivossa – tiedä häntä. Erän lopulla se sitten kostautui ja kaveri iski vastaan, ja vähän kun myöhässä paikataan, niin pakkohan se on rikkoa. Verkku hoiti määrätyn rankkarin viileästi, mutta ihan riittävän nöyrästi ei alivoimaa saatu loppuun ja kaveri iski tarvittavan maalin erän loppuun pysyäkseen pelillä.
Toinen erä olikin sellainen klassinen, jos et itse tee, kaveri tekee. Ainoa tilastotapahtuma taisi olla kaverin maali. Kyllähän meillä paikkoja oli, mutta tehottomuus oli kiusana. Noista maalipaikoista täytyisi vaan pystyä muutama reppuunkin laittaa.
Kolmas erähän tämän pelin sitten naulasi. Tasatilanteessa aloitettiin ja luottavainen mieli oli, että omalla tekemisellä homma kairataan kotiin. Hyvin se lähti, kun Pule iski johtoon, mutta sitten kyllä tuomarifarssi käänsi täysin pelin kuvan. Aivan käsittämätön ulosajo Lehtoselle. Videoltakin piti monta kertaa heti pelin jälkeen katsoa, että ihan aikuisten oikeasti meiltä heitettiin kaveri pihalle tuomarivirheen
takia. Ja eihän kaveria voi siitä syyttää, että käyttää tarjotun mahdollisuuden hyväkseen.
Hyvä alku tyssäsi täysin ja peli tasoihin. Meillä selvästi paras terä vaan hiipi pois. Vielä tasavajaalla puristettiin johtoon, mutta pari salamamaalia käänsi pelin ja vaikka Tolonen pussitti vielä hatun täyteen tossa lopussa tasoittaen pelin, niin se kaveri vaan tälläsi yhden lisää, kun ei ihan huolellisuus riittänyt.
Kaikki avaimet oli tietyissä vaiheissa naulata peli, mutta tässäkään lajissa ei mahdollisuuksien luominen vielä riitä, toteutuneet tapahtumat
lasketaan. Kiukku se on vaan nieltävä iskettävä silmät videon ääreen ja lähdettävä sieltä oppia kaivamaan. Varmasti ensi viikolla kulutetaan aikaa maalien tekemiseen. Ensi sunnuntaina nähdään, ollaanko edistytty.”
(Lammille.fi)
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.