Amelialle kenttäratsastuksen aluepronssia
Amelia Kettunen, 12, ratsasti pronssille Hämeen aluemestaruuskilpailuissa Kangasalla viime viikonvaihteessa. Amelia ja Hilton Ilo osallistuivat 90 cm tutustumisluokkaan. Luokassa ratsasti 29 ratsastajaa, joista suurin osa oli aikuisia tai nuoria aikuisia.

Kenttäratsastuksen Hämeen alue-mestarit: kultamitalisti (keskellä) Minttu Ketonen ja Alias Yumyam, hopeamitalisti Saara Mansikkamäki (vas.) ja Fräulein B sekä pronssimitalisti Amelia Kettunen ja Hilton Ilo. Kuva: Saija Kaidankangas, SRL Häme
Amelia ja Ilo olivat kouluratsastuksen jälkeen sijalla 8, koulusta tulos yli 66 prosenttia. Esteet sujuivat puhtaasti, tosin valtaosa ratsukoista ratsasti esteet ilman virhepisteitä. Maasto-osuudessa täysin puhtaasti ratsasti vain seitsemän ratsukkoa, Amelia ja Ilo yhtenä. Virhepisteitä Ratsastusseura Verrattoman ratsukolle kertyi 1,6 yliajasta.
– Esteitten jälkeen Amelia oli kahdeksantena, mutta maasto nosti sitten kolmanneksi. Ilman yliaikaa olisi saattanut tulla hopeaa, mutta sitä on ehkä kuitenkin turha jossitella, Sari Kettunen, Amelian äiti ja valmentaja miettii.
– Kenttäratsastuksessa täytyy olla tarkkana, todella tietää mistä kannattaa mennä ja mistä ei kannata mennä. Kangasalla oli satanutkin, ja liukas nurmikko voi aiheuttaa sen, että hevonen on kyljellään jos vetää vähän mutkia suoriksi. Rata käytiin kyllä todella tarkkaan ja huolellisesti yhdessä läpi.
Pronssimitali aluemestaruuksissa tuntuu sitäkin hienommalta, sillä edellisenä viikonloppuna Keuruun kenttäratsastuksen SM-kisojen tuomisina oli vain kokemusta, sekä äidillä että tyttärellä. Sari oli jo kiinni hopeassa, mutta harmillisesti pudotus rataesteillä tiputti sijalle 9. Amelia ratsasti sijalle 14. Ilon kompastuminen maastoradalla esteen jälkeen päätti hyvin sujuneen kisan ikävästi hylkäykseen.
Amelia kilpailee kenttäratsastuksessa toista kesää nuoresta iästään huolimatta. Kenttäratsastuskisoihin osallistujilta vaaditaan, että täyttää saman vuoden aikana 12 vuotta. Kansallisella tasolla ikäraja on 14 vuotta.
Pronssisija vie Amelian ja Hilton Ilon tulevana viikonloppuna Virolahdelle Harjuun, jossa ratsastetaan Hämeen joukkuealuemestaruuksista. Joukkueessa ratsastaa neljä ratsukkoa. Joukkueen johtajana matkaan lähtee Sari Kettunen.
Kenttäratsastuksen Hämeen aluemestari-mitalistit vuosimallia 2017:
Kulta: Minttu Ketonen – Alias Yumyam (Lempi Racing Team)
Hopea: Saara Mansikkamäki – Fräulein B (Tallitiimi)
Pronssi: Amelia Kettunen – Hilton Ilo (Ratsastusseura Verraton)
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.