Perjantai 02.12.2022
Nimipäivät: Anelma, Unelma
Lammi
Melkein pilvistä
-4°C
Tuuli: 5 m/s ENE
 

Tapanäpistelijöitä liikkeellä Päijät-Hämeen kauppaliikkeissä

Noin kello 14.30 Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa kaupassa syyllistyi noin 35-vuotias mies näpistykseen anastamalla yhden noin 2 euron arvoisen alkoholijuoman. Mies on jäänyt vuoden aikana anastusrikoksista kiinni 32 kertaa.

Kello 16.15 oli vartija poistanut Vapudenkadulla sijaitsevasta kaupasta yli 60-vuotiasta miestä, joka käyttäytyi häiritsevästi liikkeessä. Poistamisen yhteydessä mies oli sylkäissyt vartijaa kasvoihin. Poliisi toi miehen putkaan rauhoittumaan. Miestä epäillään ainakin lievästä pahoinpitelystä.

Kello 17.30 aikoihin poliisipartio pysäytti Lahdessa Kauppiaankadulla henkilöauton, jonka kuljettajana toimineelta noin 20-vuotiaalta naiselta puuttui ajo-oikeus.

Lahdessa Ajokadulla yllätti kauppakeskuksen vartija pihalta kaksi miestä rikkomassa polkupyörän lukkoa. Miehet lähtivät paikalta karkuun, mutta vartijan antamien tuntomerkkien perusteella poliisipartio löysi lähistöltä kaksi ennestään tuntemaansa noin 30-vuotiasta miestä. Miesten hallusta löytyi erilaisia lukon rikkomiseen sopivia työkaluja. Miehet kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle.

Kello 19.30 poliisi sai ilmoituksen nuorisojoukosta, joka rikkoi paikkoja Mytäjäisten uimarannalla.

Nuorisojoukko oli ilmoittajan mukaan repinyt laiturin kaiteen irti ja heittänyt sen veteen. Partion tullessa paikalle olivat ilmoittajan antamiin tuntomerkkeihin sopivat tekijät ehtineet poistua paikalta. Asiaa tutkitaan lievänä vahingontekona.

Kello 21 aikoihin jäi Lahdessa Renkomäessä sijaitsevassa liikkeessä kiinni näpistyksestä noin 40-vuotias mies, joka oli ottanut liikkeestä tuotteita yli 400 euron arvosta ja yrittänyt poistua maksamatta niitä. Mies on jäänyt omaisuusrikoksista kiinni vuoden aikana 22 kertaa. Miehellä oli perässään toista kymmentä etsintäkuulutusta, joiden vuoksi hänet kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle.

Kello 21.30 poliisipartio mittasi Lahdessa VT4:llä vastaantulevalle autolle nopeudeksi 187 km/h. Kyseisellä tieosuudella on nopeusrajoitus 120 km/h. Autoa kuljettanutta noin 50-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Kello 21.30 aikaan poliisi pysäytti Lahdessa Mukkulassa henkilöauton, jonka kuljettaja, noin 50-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin.

Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita ennen ajoon lähtöänsä. Autoon suoritettiin etsintä, jonka seurauksena autosta löytyi huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä. Autossa matkustajina olleiden kahden noin 30-vuotiaan henkilön hallusta löytyi myös huumausaineita. Kaikki kolme otettiin kiinni ja toimitettiin poliisilaitokselle.

Kello 15 poliisi pysäytti Hämeenlinnassa VT3:lla henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut vähän yli 40-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän rajan.

Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen myös käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöänsä.

Noin kello 3.30 poliisi pysäytti Turengissa Keskuskujalla henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut vähän yli 30-vuotias mies puhalsi nollatuloksen seulonta-alkometriin. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöänsä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.