Lauantai 09.12.2023
Nimipäivät: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli

Tuuli:
 

Ysäridiskon kuningatar Pandora Lammille

Ravintola Hovi tarjoaa ysäridiskon ystäville unohtumattoman illan ensi lauantaina 8.4. Estradille astelee ruotsalainen eurodance-laulajatar, upea Pandora. Vuonna 1993 hänen debyyttisinglensä Trust me nousi vuoden myydyimmäksi singleksi ja esikoisalbumi One of a Kind saavutti kultalevyn sekä Suomessa että Ruotsissa.

Eurodance-kuningatar Pandora esiintyy Lammilla 8.4. Kuva: Pandoran Facebook-sivulta

Eurodance-kuningatar Pandora esiintyy Lammilla 8.4. Kuva: Pandoran Facebook-sivulta

Kakkosalbumi Tell The World julkaistiin 1995, ja sitä myytiin Skandinaviassa yli 100 000 kappaletta. Levyltä julkaistiin kolme singleä: Don’t You Know, The Naked Sun ja Tell the World.

Vuonna 2007 julkaistiin Pandoran uusin albumi Celebration, joka on tehty yhteistyössä United Dj’s ryhmän kanssa. Levy sisältää päivitetyt versiot Pandoran suurimmista hiteistä. Levyn julkaisun jälkeen Pandora on keikkaillut ahkerasti Suomessa kiertäen yökerhoja.

Huhtikuun aikana Pandora on keikkaillut muun muassa Vaasassa ja Tampereella. Lammille Pandora tulee lauantaina 8.4. ja kiertue jatkuu Suomessa Kalajoen ja Kankaanpään kautta Joensuuhun. Välissä tähti piipahtaa kotimaansa kamaralla ja esiintyy Örebrossa.

Pandora saa uusia faneja jatkuvasti ja on saanut kiitosta hyvistä keikkavedoista. Keikoilla kuullaan uusien hittien lisäksi myös tutut ysäri-superhitit.

Hovissa on luvassa varsinaista 90-luvun juhlaa, sillä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Himoksella Jämsässä pidettävän Jysäri-festivaalin oma Dj Ice K liekittää tanssilattiaa isoimmilla eurodancen ja 90-luvun hiteillä. Dj Ice K on toiminut dj:nä vuodesta 1994 ja on ollut mukana festivaalin toiminnassa alusta asti.

– Ice J on party-dj viimeisen päälle! Hänen keikkasettinsä sisältää varmasti energistä ja menevää musiikkia, lupaa Ravintola Hovin ravintolapäällikkö Matti Järvelin.

Järvelin on luotsannut Ravintola Hovia vuoden vaihteesta, kun ravintolan liiketoiminta siirtyi tamperelaiselle Iida Maria Ozanille. Ozan pyörittää myös yökerho Club Tunnelin toimintaa Tampereella, mutta työskentelee toisinaan myös Lammilla.

Hovissa on panostettu live-esiintyjiin. Keikalla on nähty paikallisia bändejä kuten lammilainen Irwokkaat ja Massive Issue Turengista tänään aprillipäivän iltana, mutta myös Francine ja Juha Tapion tribuuttibändi Tapionautit ovat jo ehtineet esiintyä Hovissa. Hovissa on satsattu myös vieraileviin tiskijukkiin bändien ohella.

Matti Järvelin itse tunnustautuu olevansa kova kasari- ja ysärifani, mikä näkyy talon esiintyjävalinnoissa. Järvelin on muun muassa Pandora-fani viimeisen päälle, joten ruotsalaistähden saaminen Hoviin oli kova juttu.

– Yleisön toiveitakin kuunnellaan herkällä korvalla. Niitä pyritään toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla, Järvelin vakuuttaa.

Liput Ravintola Hoviin maksavat 18–20,50 euroa. Lippuja myyvät ennakkoon Ravintola Hovi, R-Kioski Lammi ja Tiketti.fi. Ovella liput maksavat 23 euroa. Illan aikana arvotaan kaksi lippua Jysäri-festivaalille.

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.