Vielä ehdit mukaan Avoimet puutarhat -tapahtumaan
Puutarhat avautuvat jälleen kerran sunnuntaina 2. heinäkuuta. Vielä ehdit hyvin ilmoittautua mukaan tapahtumaan esittelemään puutarhaasi. Järjestäjät toivovat osallistujiksi monenlaisia kohteita.
Avoimet puutarhat -sivustolta löytyy jo kaksi lammilaista osallistujaa, Kartanonpuisto eli Porkkalan kartanon puutarha sekä Ruusumekko Ronnintien varresta. Mukaan voi ilmoittautua Avoimet puutarhat -sivustolla. Ilmoittautuminen jatkuu 28.6. saakka.
Tapahtuma tuottaa suurta iloa sekä puutarhan omistajille että vierailijoille. Päivän aikana kotipuutarhurit pääsevät vaihtamaan kokemuksiaan, näkemään erilaisia ratkaisuja ja nauttimaan puutarhojen vihreydestä ja runsaudesta.
Viime vuonna yli 500 puutarhaa avasi ovensa tapahtumapäivänä, ja samaa tavoitellaan tulevana kesänä. Yhteistyökumppanit Fiskars ja Kekkilä etsivät kumpikin viittäkymmentä esittelypuutarhaa. Esittelytuotteina on joko Kekkilän kasvien ravitsemuksen erikoistuotteita tai Fiskarsin uusimpia kastelulaitteita.
Tapahtuman teemana on ”Hoidetaan puutarhaa ja samalla hyvää mieltä”. Yhteistyökumppanina Fiskarsin ja Kekkilän ohella on Suomen Mielenterveysseura ry. Siksi erityisteemana on lasten ja nuorten hyvinvointi. Kasvit ja nuoret tarvitsevat hyvän kasvualustan kasvaakseen riittävän vahvoiksi!
Avoimet puutarhat -tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Svenska Trädgårdsförbundet rf:n kanssa. Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiö tukee tapahtumaa.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.