Valokuvauskilpailu uudella konseptilla
Lammin Kotiseutulehden valokuvauskilpailu toteutetaan tänä vuonna Lammi-viikon yhteydessä uudella konseptilla. Osallistujat saavat kahdeksan kotiseutuhenkistä tehtävää, jotka täytyy kuvata rajatussa ajassa.
“Kilpailu kulkee nimellä kuvamaraton, mutta tehtävien määrän ja niiden tekemiseen käyttävän ajan perusteella voitaisiin ennemminkin puhua vaikkapa kuvamailista. Kaikki kuvaustehtävät ehtii suorittaa annetussa ajassa, eikä paikasta toiseen siirtymiseen esimerkiksi tarvita autoa”, kertoo kilpailun päätuomari, Matti Siivonen.
Lisävaikeutta tehtävään tuo tehtävien julkistamisen aikataulu, sillä ensimmäinen tehtävä avataan klo 16 Peltolehdossa Taiteiden illan aluksi. Loput tehtävät avataan varttitunnin välein. Tehtäviä voi lähteä suorittamaan heti ensimmäisen tehtävän avauduttua, tai sitten voi odotella siihen asti kun viimeinenkin tehtävä on avattu.

Peltolehto on avoinna joka päivä Lammi-viikolla klo 16-20. Perjantaina Peltolehto toimii Lammin Kotiseutulehden kuvamaratonin tukikohtana. Ensimmäinen tehtävä avataan klo 16 ja loput seitsemän vartin välein. Kuva: Matti Siivonen
Tehtävästä saa ottaa itselleen valokuvan muistin tueksi. Tehtävät tulee palauttaa Peltolehtoon viimeistään klo 19. Matti Siivonen lupaa kuitenkin hiukan helpotustakin tehtävien suorittamiseen.
“Kuvaustehtävien tekemiseen löytyy vinkkejä Lammi ennen vanhaan -näytelystä, jossa on esillä Jaakko Rautavirran valokuvakokoelman kuvia sekä Keijo Kääriäisen ilmakuvia Lammin kirjaston kotiseutukokoelmasta”, Siivonen paljastaa.
Kuvaustehtävät voi tilata etukäteen sähköpostitse, mutta niiden jakelu ajoitetaan samoihin hetkiin kun tehtävät paljastetaan Peltolehdossa. Kuvakisaan voi osallistua vain yhdellä kuvalla per tehtävä ja kuvata voi vaikka puhelimen kameralla.
Kuvakisan tulokset julkistetaan Peltolehdossa sunnuntaina Lammi-viikon ja ARS Peltolehdon ja Lammi ennen vanhaan -valokuvanäyttelyn päätöskahvituksen yhteydessä. Valokuvakilpailuun tuotuja kuvia voidaan myöhemmin käyttää Lammin Kotiseutulehden julkaisuissa kuvituksena ja ne voidaan myös liittää osaksi erilaisia kuvakokoelmia.
Lammin Kotiseutulehden järjestämiä tilaisuuksia Lammi-viikolla ovat myös maanantai-illan Larin-Kyöstin murrerunoihin ja Lammi-kytköksiin keskittyvä runoilta Vaahailassa Kuurikan kylällä. Lammilaissyntyinen professori Juhani Niemi on illan asiantuntijavieras ja lisäksi kuullaan Larin-Kyöstin eli Kyösti Larssonin runoja lausuttuna.
Lisäksi Lammin Kotiseutulehti pitää Peltolehdossa vanhojen valokuvien näyttelyn avoinna joka päivä kello 16-20. Esillä on valokuvia Jaakko Rautavirran kokoelmasta. Jaakko Rautavirta on itse läsnä myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina ja esittelee kuvia valkokankaalta.

Lammi-viikolla Jaakko Rautavirta esittelee kokoelmansa kuvia valkokankaalta erikseen ilmoitettavina ajankohtina. Kuva: Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.