Sunnuntai 01.10.2023
Nimipäivät: Rauno, Rainer, Raine

Tuuli:
 

Untulassa sukelletaan järven pohjasta luonnon aarteita

Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri järjestää Järvikoulun Lammi-viikolla tiistaina. Järvikoulu pidetään Untulan uimarannalla ja se on tarkoitettu kaikille luonnosta, uimisesta, kasveista ja eläimistä kiinnostuneille. Rannalla on hyvä tilaisuus tunnistaa asiantuntijoiden avulla kasveja ja eläimiä.

– Uidaan ja sukellellaan etsimässä uimarannan kasveja ja eläimiä akvaarioihin ja vateihin. Heli Jutilan kanssa tunnistamme lajit ja kerromme niiden ekologasta. Erityisesti tutustutaan uposkasveihin ja suursimpukoihin, Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin aluesihteeri Karri Jutila kertoo.

Tapahtumaan on kutsuttu kouluikäisiä koulun kautta, mutta mukaan voi tulla, vaikka kouluikä olisi jo ehtinyt jäädä taakse.

Untulan uimarannalla Järvikoulussa sukellellaan ja uidaan, ja tunnistetaan järven pohjasta löytyviä kasveja ja eläimiä Karri ja Heli Jutilan johdolla. Kuva: Susanna Mattila

Untulan uimarannalla Järvikoulussa sukellellaan ja uidaan, ja tunnistetaan järven pohjasta löytyviä kasveja ja eläimiä Karri ja Heli Jutilan johdolla. Kuva: Susanna Mattila

Etelä-Hämeen Luonnonsuojelupiirin Järvikoulu kokoaa eläimistä ja kasveista kiinnostuneet uimaretkelle tiistaina 22.8. klo 18.30. Tapahtuma kuuluu Lammi-viikon ohjelmaan.

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.