Torstai 19.09.2019
Nimipäivät: Reija
Lammi
Selkeää
2°C
Tuuli: 6 m/s PPL
 

Untulassa kuullaan lauluja rakkaudesta

Lammi-viikolla lammilaisia on usein hellitty hyvällä musiikilla. Tänä vuonna musiikkia on tarjolla paitsi yhteislaulujen myös monen konsertin muodossa. Samaan aikaan Lammi-viikon kanssa järjestettävä Rapufest puolestaan tuo suomalaista musiikkia usean bändin kattauksella Riikosten kylälle, Lammille.

Rapufest osallistuu myös taiteiden iltaan tarjoamalla pääsylipun ja kuljetuksen perjantai-iltana yhteishintaan. Kympin hintainen bussikyyti kulkee Lammin kirkonkylältä Riikosiin non stoppina iltakuudesta alkaen.

Keskiviikkoiltana Evon kyläyhdistyksen saunalla lauletaan yhteislauluja. Torstaina Lammin soittokunta esiintyy puistosoitossa Kalevalapuistossa, sateen sattuessa konsertti siirretään Pasaapelin katokseen. Konsertin aluksi kuullaan Asikkalan seudun musiikkiopiston nuoria viulunsoiton opiskelijoita.

Perjantaina Lammin kirkossa kuullaan Tenorissimoa, kun tenorit Reijo Ikonen ja Lasse Riutamaa esittävät Mauno Kuusiston lauluja. Ulla-Stina Ikonen soittaa harppua ja kannelta.

Musiikkitarjonta jatkuu samana iltana torilla ja sateen sattuessa Peltolehdon talossa, kun esiintymään tulee Vintage OD Rock Band Lammilaisvahvisteinen rock-bändi lupaa kunnon menoa Lammin toritapahtumaan.

RRR-triossa laulavat Anne Laatikainen, Noora Herranen ja laulaa ja soittaa pianoa Mari Orkola. Kuva: Kimmo Sillankorva

Lauantaina musiikitarjonta jatkuu Untulassa. Illan aluksi esiintyy RRR -trio, hämeenlinnalainen yhtye, joka esittää lauluja joilla on sanomaa. Ohjelmisto koostuu suomalaisista laulelmista ja 70 -luvun ikivihreistä finnhitseistä. Laulujen teemat käsittelevät rakkautta, rohkeutta ja rauhaa. Lammilla yhtye esittää rakkausaiheisia kappaleita.
Yhtyeessä laulavat Anne Laatikainen ja Noora Herranen sekä pianossa ja laulussa Mari Orkola. Ilta jatkuu karaoketanssien merkeissä.

Sunnuntaina kuullaan jälleen Lammin soittokuntaa perinteisessä Tapulisoitossa jumalanpalveluksen ja hautausmaakävelyn jälkeen. Viikon musiikkitarjonta päättyy komeasti Athos-Säätiön järjestämään konserttiin iltapäivällä. Konsertissa esiintyy jousikvartetti Melodos, jossa soittavat Anna Repo, Romano Repo, Pekka Laakkonen ja Hannu Naukkarinen soittavat Schubertia, Bachia ja Mozartia.

Muusikoista kolme soittaa Helsingin kaupunginorkesterissa ja Hannu Naukkarinen toimii dosenttina Sibelius-Akatemiassa. Melodos-kvartetin jäsenet ovat soittaneet yhdessä aina opiskeluajoista asti, joten he todella tuntevat toisensa myös musiikkitiiminä. Kvartettia johtaa Romano Repo.

Ohjelmassa on aluksi kolme koraalia Johann Sebatian Bachilta, Bachin Air sekä Mozartin Andante. Pienen ”käsien lepuuttelutauon” jälkeen se soittaa Franz Schubertin jousikvarteton nr. 9, joka yhtenäisenä teoksena kestää puolisen tuntia.

Lammille.fi

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.