Uniklubi esiintyy Lammilla heti levyn julkistuksen jälkeen
Lammi on vasta toipumassa Scandinavian Hunkseista ja Jukka Pojan keikasta, kun Ravintola Hovin keikkalista täräyttää uusia pakko nähdä -keikkoja kehiin. Pitkäperjantai ei tunnu ollenkaan pitkältä, kun sitä viettää Adi L Haslan seurassa. Adi L Hasla, oikealta nimeltään Adil Hatni on suomalainen rap-artisti, joka on saanut kuuluisuutta muun muassa musiikkipalvelu Spotifyn ja YouTuben avulla.
Monsp Records julkaisi suomalais-marokkolaistaustaisen artistin debyyttialbumin Habiturientti vuonna 2015. Adi L Haslan toinen sooloalbumi Pieni Punainen Kana ilmestyi marraskuussa 2017. Pieni Punainen Kana julkaistiin Universal Music Finlandin kautta.
Hieman toisenlaisia tunnelmia tuo Hoviin suomirock-legenda Tommi Läntinen. Huhtikuun ensimmäisenä lauantaina esiintyvä Tommi Läntinen ei varmastikaan esittelyjä kaipaa. Boycottin jälkeen soolouralle lähteneen Tulikukon hitit jokainen osaa laulaa mukana. Läntisen suurimpia soolohittejä ovat muun muassa Syvälle sydämeen sattuu, Kevät ja minä, Rööperin kuu, Via Dolorosa ja Älä unta nää.

Tommi Läntinen tulee esiintymään huhtkuun ensimmäisenä lauantaina Ravintola Hoviin. Kuva: www.tommilantinen.fi
Kevään todellinen jymypaukku on Uniklubi, joka kiitää Lammille heti usimman levyn julkistuksen jälkeen. Uusi albumi, Tulennielijä julkaistaan perjantaina 13.4. ja jo seuraavana päivänä yhtye esiintyy Lammilla, Ravintola Hovissa. Lammin keikka aloittaa kattavan julkaisukiertueen ympäri Suomen. Virallinen levnjulkistuskeikka on 20.4. Tampereen YO-talolla.
Uniklubi julkaisi kolmannen singlensä viime perjantaina, albumin nimibiisin Tulennielijä. Viime vuoden puolella levyltä julkaistut singlet Laavaa ja Pakkopaita lähtivät molemmat heti radioiden soittolistoille.

Uniklubi julkaisee uuden levynsä Tulennielijä perjantaina 13.4. ja esiintyy jo seuraavana päivänä Lammilla Ravintola Hovissa. Kuva: Frontier Promotion
Useista radiohiteistään tunnettu Uniklubi on vuosien saatossa noussut koko kansan suosikiksi. Alun perin Hämeenkyröstä lähtöisin oleva, sittemmin tamperelaistunut yhtye nousi suuren yleisön tietoisuuteen kesällä 2004 hitillään Rakkautta ja piikkilankaa, jonka jälkeen debyyttialbumi myi reilusti platinaa ja Uniklubi pokkasi samana vuonna Emma-pystin parhaana rock-tulokkaana.
Sen jälkeen yhtye on julkaissut neljä studioalbumia, myynyt kultaa ja platinaa, kiertänyt suuria festareita sekä tehnyt useita ikihittejä, jotka soivat radioaalloilla edelleen.
Lammille.fi
2 kommenttia
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
Mikäli nyt haluaa viilata pilkkua, niin Uniklubin virallinen levyjulkkarikeikkahan ei oikeastaan ole 13.4. Hyvinkään (tai 14.4.) keikka vaan viralliset levyjulkkaribileet on 20.4. Tampereen YO-talolla :)
Kiitos tiedosta! Korjataan :)