Maanantai 25.03.2019
Nimipäivät: Aija
Lammi
Verrattain selkeää
3°C
Tuuli: 6 m/s LPL
 

Turvantalo täyttyi yksityistielaista kiinnostuneista

Tieisännöitsijäksi opiskeleva, lammilainen Kimmo Matoniemi on tyytyväinen opintojensa lopputyönä järjestämäänsä tilaisuuteen yksityistielain muutoksista. Turvantalo täyttyi yksityisteiden osakkaista, hoitajista ja muuten asiasta kiinnostuneista.

Noin 90 henkeä oli tullut kuulemaan asiaa uudistuneesta yksityislaista Turvantalolle. Kuva: Susanna Mattila

“Tilaisuuteen ilmoittautui 86 ihmistä. Jaettavaa materiaalia oli kopioitu 90:lle, ja materiaalit loppuivat kesken. Saattaa hyvin olla, että paikalla oli enemmän kuin tuo ilmoittautuneitten määrä,” Matoniemi arvelee.

Osallistujien ikäjakauma näytti painottuvan eläkeläisiin. Matoniemen mukaan tämä oli aivan odotettua, ja tiedossa oleva fakta yksityisteistä huolehtivista. Juuri yksityisteiden osakkaiden ja hoitajien ikääntyminen on johtanut siihen, että tieisännöitsijöitä on ryhdytty kouluttamaan.

“Tieisännöitsijäkoulutuksella varaudutaan tulevaan. Nuorempia ei tällainen vapaaehtoinen toiminta tunnu kiinnostavan, joten myöhemmin ostopalveluille voi olla nykyistä enemmän tarvetta,” hän sanoo.

Kimmo Matoniemi on itse maanviljelijä ja yrittäjä Tippavaaran Maatalouspalvelussa, ja siis käytännössä täystyöllistetty. Kurssille hän hakeutui lähinnä saadakseen lisäoppia, koska on osakkaana useammassa yksityistiekunnassa. “Tulevaisuudesta kun ei koskaan tiedä, on tämä osaltani myös varautumista tulevaan.”

Turvantalon tilaisuudessa kuultiin Hämeenlinnan kaupungin maanmittausteknikko Jaana Rahkolan puheenvuoro siitä, miten muuttunut yksityistielaki muuttaa kuntien ja kaupunkien avustustenjakoperesteita. Yleisöä kiinnosti muun muassa se, miten monen kunnan ja mahdollisesti kahden maakunnankin puolella kulkevien teiden avustukset määräytyvät.

Lauri Laaksonen Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeestä kertoi metsäteiden merkityksestä puukaupalle ja Tiko-tieisännöitsijä Anu Perttunen tieisännöitsijän tarjoamista palveluista. Kimmo Matoniemi kertoi tarkemmin uuden yksityistielain tiekunnille tuomista muutoksista.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.