Lauantai 09.12.2023
Nimipäivät: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli

Tuuli:
 

Sata kahvitteli Lammilla 140-vuotiaan kunniaksi

Keskiviikkopäivän kääntyessä kohti loppuaan oli Lammin Säästöpankin sadan hengen täytekakusta enää rippeet jäljellä. Pankinjohtaja Sari Reunanen kertoi, että noin sataa henkeä odotettiin ja sen verran suunnilleen myös kävi juhlakahveilla.

Juhlakahvit nautittiin keskiviikkona 140-vuotiaan Lammin Säästöpankin kaikissa konttoreissa. Kuva: Susanna Mattila

Juhlakahvit nautittiin keskiviikkona 140-vuotiaan Lammin Säästöpankin kaikissa konttoreissa. Kuva: Susanna Mattila

Juhlavuoden vietto jatkuu ensi sunnuntaina juhlajumalanpalveluksella, jonka jälkeen on tarjolla tapulikahvit.

– Ja sitten ryhdytäänkin suunnittelemaan Ystävänpatikkaa, Sari Reunanen kertoi.

Ystävänpatikka järjestetään jälleen Evon retkeilyalueella lauantaina 23.9.2017 klo 10–15. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille ulkoilusta ja luonnossa liikkumisesta pitäville.

Pankilla on meneillään myös kampanja, jossa voi kiittää jotakuta, jolta on saanut apua elämänsä varrella. Pankille auttaminen on sydämenasia, joten pankki palkitsee yhden hyväntekijän joka kuukausi. Kertomalla oman tarinansa siitä kuinka on saanut apua, osallistuu pankin juhlavuoden arvontaan, jonka palkintona on 2000 euron matkalahjakortti.

Viimeisiä vietiin. Vielä muutamaa oli kakkusiivu odottelemassa keskiviikkona iltapäivällä. Kuva: Susanna Mattila

Viimeisiä vietiin. Vielä muutamaa oli kakkusiivu odottelemassa keskiviikkona iltapäivällä. Kuva: Susanna Mattila

Lammille.fi

 

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.