Sunnuntai 04.06.2023
Nimipäivät: Toivo
Lammi
Pilvistä
8°C
Tuuli: 3 m/s WNW
 

Säätilalla ei väliä, Pellavamarkkinoilla viihdytään aina

49. Lammin Pellavamarkkinat vietettiin leppoisassa pilvipoutaisassa säässä. Aurinkokin väläytti säteitään lyhyeksi toviksi, mutta sateelta vältyttiin. Lämpötila pysyi maltillisissa lukemissa, joissa ei lämpöhalvauksen vaarasta ollut tietoakaan. Pehmiksenmyyjä sai pyöräytellä jätskejä tötteröihin ihan samaa tahtia kuin edellisinäkin vuosina.

“Lammi on sellainen paikka, että täällä jäätelö menee aina kaupaksi. Jos sataa vettä, ihmiset tulevat sateenvarjojen kanssa pehmisostoksille,” pehmisautosta kerrottiin.

Dreamgarden Leena Veikkola

Pellavamarkkinoiden teemana oli tänä vuonna Maaseutupalvelut. Yhtenä teemaosaston palveluyrittäjistä oli mukana Leena Veikkola ja Dreamgarden. Kuva: Susanna Mattila

Ainoa takaisku markkinoille oli perinteisen traktorikärryajelun peruuntuminen kaksi vuorokautta ennen markkinoiden alkua. Markkinaorganisaatiolle tuli yllätyksenä, että kuljettajalta vaaditaan paitsi traktorinkuljettajan että linja-autonkuljettajan ajotutkinto.

“Soitimme varmaan kaksikymmentä ihmistä läpi, mutta emme onnistuneet löytämään sekä traktori- että linja-autokortillista kuljettajaa,” harmitteli Pekka Kääriäinen.

pellavamarkkinoiden teemaosastolla esiteltiin maaseutupalveluja

Maaseutupalvelut kiinnostivat myös yleisöä. Kuva: Susanna Mattila

Markkinapäällikkö Jere Rauhala korostaa, että yhteistyö viranomaisten kanssa on ollut aina sujuvaa. “Tietenkin olisimme toivoneet, että olisimme saaneet tiedon tästä aikaisemmin kuin kahta päivää ennen markkinoita. Mutta työtäänhän viranomaisetkin vain tekevät, kyllä me sen ymmärrämme,” hän totesi.

Lammin Ampumaseuran laserammuntapisteellä

Lammin Ampumaseuran laserammuntapisteellä nuorten ilma-asekisoissa hienosti menestynyt Elina Anttila sai opastusta puheenjohtaja Henrik Metsälältä laserammunnassa. Kuva: Susanna Mattila

LC Lammi tähyää jo ensi vuoden markkinoihin, sillä vuorossa on 50. juhlavuosi. Markkinapäällikkö juhlamarkkinoilla on Jouni Rantanen ja luvassa on mahdollisesti markkina-alueen laajennusta ja muitakin uudistuksia.

markkinatunnelmaa

Markkinatunnelma oli jälleen tiivis. Kuva: Susanna Mattila

LC Lammi jakoi markkinoilla perinteisesti palkintoja. Lammi-Seuran kanssa yhdessä jaetun Vuoden lammilainen palvelu 2019 -palkinnon sai Lounas-kahvila Päivänsäde ja yrittäjä Virva Valovuori. Päivänsäde on toiminut Lammilla tänä vuonna 20 vuotta, ja muodostunut tärkeäksi palveluksi kirkonkylällä. Päivänsäde palvelee paitsi tarjoamalla päivittän terveellistä kotiruokalounasta, myös muilla tavoin.

“Monet tuovat meille kirjekuoressa vaikkapa avaimet, ja pyytävät antamaan tietylle henkilölle. Tai jos joku kanta-asiakkaista on ollut pitempään poissa, mietimme porukalla kuka voisi käydä katsomassa, että kaikki on kunnossa,” kertoi Virva Valovuori.

Vuoden lammilainen palvelu on lounas-kahvila Päivänsäde.

Vuoden lammilainen palvelu on lounas-kahvila Päivänsäde. Palkinnon vastaanotti 20 vuotta yrittäjän toiminut Virva Valovuori. Kuva: Susanna Mattila

Virva Valovuori oli käynyt Lammilla yhden kerran, ennen kuin teki äitinsä kanssa päätöksen ostaa Päivänsäde-kahvila. He olivat saaneet vinkin kurssin opettajalta, jolla olivat yhdessä äidin kanssa. Virva tosin kertoo ensin vastanneensa, että ei kiinnosta, mutta lähti kuitenkin katsomaan paikkaa.

“Otimme terveystarkastajan mukaan sille käynnille katsomaan, että kaikki on kunnossa. Kolme viikkoa sitä sitten mietittiin, ennen kuin tehtiin päätös. Ajattelimme, että jos nyt pari, kolme vuotta tässä katsomme ja sitten jatkamme muualle. Nyt on 20 vuotta mennyt heilahtamalla,” Virva Valovuori kertoi.

Matti Siivonen vastaanotti vuoden 2019 kulttuuripalkinnon. Hän totesi, että kotijoukot kyllä ansiokkaasti pitävät tunnustuksen saajan jalat maassa. Kuva: Susanna Mattila

Vuoden 2019 kulttuuripalkinto luovutettiin Matti Siivoselle. Kunniakirjassa maintaan, että Siivonen on pitkäaikainen kulttuurivaikuttaja, joka on ikuistanut lammilaista luontoa, osallistunut Lammin Kotiseutulehden toimittamiseen ja moniin muihin kulttuuria edistäviin projekteihin, joista yhtenä monivuotinen avustaminen Pellavamarkkinoiden järjestelyissä.

Perusteluissa mainittujen asioiden lisäksi Siivonen oli tiiviisti mukana Pellavarockin järjestelyissä sekä aloittamassa Lammi-viikon perinnettä, jota edelsi Lammin kulttuuriviikko itsenäisyyspäivän viikolla. Kulttuuriviikko rakentui alkujaan hyvin pitkälti elokuvien varaan, joita Siivonen näytti kulttuuriviikon jokaisena iltana Turvantalossa.

Tänä vuonna Siivonen toimii puheenjohtajana Lammi-viikon toimikunnassa ja hänen ideoimansa kotiseutuhenkinen kulttuuriyhdistys Lykky on aloittanut toimintansa. Lammilla on kolmatta kertaa meneillään Siivosen ideoima ARS Peltolehto -taidenäyttely, jossa tänä vuonna on mukana myös Siivosen valokuvia.

Ensimmäinen taidenäyttely pidettiin neljä vuotta sitten Turvantalolla, ja Peltolehdossa näyttely on nyt toista kesää kaupungin ystävällisellä myötävaikutuksella. Peltolehdon tilat on nimittäin saatu ilman vuokraa lainaan muutaman kesäviikon ajaksi.

liikuntapalkinnon sai Laura Mäki

Kolo Gym Boysia edustava Laura Mäki vastaanotti Vuoden 2019 liikuntapalkinnon. Hän kiitti erityisesti pienen seuran huomioimisesta. Kuva: Susanna Mattila

Vuoden 2019 urheilijana palkittiin voimannostaja Laura Mäki. Lammilaislähtöinen Mäki edustaa edelleenkin lammilaista Kolo Gym Boys -seuraa. Hän on sijoittunut mitalisijoille voimannoston SM-kilpailuissa sekä nuorten että aikuisten sarjoissa, viimeksi tänä keväänä hän saavutti SM-pronssia.

Palkitsemisten jälkeen sahtiraati kokoontui päälavalle. Raadissa istuivat tänä vuonna varatuomari Matti Vihervuori, palopäällikkö Antti Jäämaa, kansanedustaja Lulu Ranne (ps.), LC Lammin edustajana Kim Malmström ja Turvantalo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Kartano. Maisteltavana oli kuusi näytettä, jotka raatilaiset laittoivat paremmuusjärjestykseen.

sahtiraati pellavamarkkinoilla

Reima Numminen juonsi sahtikilpailun. Raadin tehtävän oli valita voittaja kuudesta näytteestä. Kuva: Susanna Mattila

Kansanedustaja Lulu Ranne tunnusti olevansa sahdin maistelijana ensikertalainen, mutta löysi monenlaisia vivahteita sahtinäytteistä. Sekä Jaakko Kartano että Kim Malmström kaipailivat kaikkiin lisää tuhtiutta. “Liekö ollut kaivo liian lähellä sahtia keitettäessä,” epäili Malmström.

Lammin sahtimestariksi valittiin Jyrki Anttonen, jolle sahtihaarikka ja kunniakirja osuivat kolmannen kerran. Hän lähtee myös edustamaan Lammia sahdin SM-kilpailuihin Hartolaan. SM-kilpailut pidetään elokuun kolmantena päivänä. Toiselle sijalle varsin pienellä piste-erolla ylsi Mauri Mökkälä ja kolmanneksi moninkertainen sahtimestari Tapani Lähde.

sahtimestari Jyrki Anttonen

Sahtimestariksi valittiin Jyrki Anttonen, jolla on jo muutama voitto plakkarissa entuudestaan. Kuva: Susanna Mattila

Sahtiraadin pähkäillessä valintojaan käytiin hirrensyöksykilpailu viheriöllä. Tulokset alla:

Hirrensyöksyn tulokset:

Yleinen sarja
1. Mika Marttila 771
2. Janne Möhköi 771
3. Arto Karppinen 708
4. Mikko Järvinen 675
5. Matti Karivieri 649
6. Mika Laakso 600
7. Jussi Karivieri 598
8. Niko Nikkinen 551

Yli 50 v
1. Risto Mäki 746
2. Erkki Saarinen 704
3. Kari Nurmi 659
4. Timo Salomaa 615

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.