Rohkeaa heittäytymistä ja esiintymisen iloa
Lammin lukion 31. musikaali on kertomus tyttöbändin kokoamisesta, unelmien toteutumisesta ja ehkä myös ystävyyden tärkeydestä. Enempää on vaikea olla kertomatta juonta paljastamatta. Synnynnäiset esiintyjät erottuvat joukosta, mutta rohkeutta ja heittäytymistä ei puutu keneltäkään näyttämölle kiipeävältä. Nuorten esiintymisen iloa on ilo katsella.
Ohjaaja, musiikinopettaja Teppo Koskinen kertoo käsiohjelmassa, että hänen vaikein tehtävänsä on musikaalia rakennettaessa pitää suunsa kiinni. Toinen tärkeä tehtävä varmasti on ollut suitsia idearikkaiden nuorten rönsyilyä. Käsikirjoitusryhmä on tehnyt kuitenkin hyvää työtä ja jättänyt turhat taustoitukset ja sivujuonet vähemmälle.
Tekstissä vilahtelee sopivasti nokkeluuksia ja jokunen perinteinen puolituhma juttukin. Musiikkibisneksessä kun ollaan, pyöritään tietenkin baareissa ja vilahtaapa sivuosassa hämärät bisneksetkin. Hauskaa siinä mielessä, että tutkimusten mukaan nuoret eivät arvosta kännäämistä, mutta silti varsin monessa musikaalissa on vähintäänkin sivuttu liiallista alkoholinkäyttöä jollain tavalla. Niin myös tässä.
Musiikki on kautta linjan hyvää ja hyvin esitettyä, laulajat tasaisen vahvoja. Tässä musikaalissa toteutuu myös pitkäaikainen toive – kaksosten kaksiääninen duetto Kotikulmilla.
Musikaalin tekeminen ideasta valmiiksi esitykseksi on iso ponnistus. Nuoret ovat jälleen paitsi käsikirjoittaneet, myös säveltäneet, sanoittaneet, suunnitelleet puvustuksen, koreografiat ja huolehtineet kaikesta muustakin mahdollisesta ihan itse. Se on vaatinut jokaiselta paljon – moni kirjoittaa käsiohjelmassa, että enemmän kuin olisi osannut kuvitellakaan.
– Musikaalin valmistuessa oli hienoa nähdä konkreettisesti oma kädenjälki. Paljon duunia tää on vaatinut, mutta mistään koulun kurssista en ole oppinut niin paljon uutta kuin tästä, kirjoittaa tiedottaja, koreografi, maskeeraaja, puvustaja ja Innan esittäjä Marjaana Virtanen käsiohjelmassa.
Amen.
Lammin lukion musikaali Quo vadis? – paljasta itsesi perjantaina 21.4 ja lauantaina 22.4. klo 19. Liput ovelta 11/13/15 €.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.