Ravintola Hovin syksy on keikkoja täynnä
Ravintola Hovi on julkaissut syksyn keikkalistansa ja luvassa on hulvatonta ja hillitöntäkin menoa aina joulukuulle saakka. Kauas ei todellakaan tarvitse lähteä kalaan livemusaa kuullakseen. Mukana on niin rokin räimettä kuin bilemeininkiäkin, huumoria unohtamatta. Huomenna perjantaina lauteille nousee raskaan rockin edustaja Soulhealer ja jo syyskuun viimeisenä päivänä Hovissa temmeltää Suomen rumin, mutta suosituin kaksikko: Bat ja Ryyd.
Parivaljakko kotiutui pitkältä matkaltaan ryydimaasta takaisin Koto-Suomen ihanaan olotilaan. Kaksikon kuuluisa ravintola-show on jos mahdollista vielä entistäkin ehtoisempi. Noin tunnin mittainen hulvaton ja ennennäkemätön tai ainakin näkemisenarvoinen show pitää sisällään uutta ja vanhaa Bat & Ryyd-musiikkia, kötinää, kilpailuja ja hurttia huumoria. Odotettavissa erittäin ilmiömäinen Bat & Ryyd -spektaakkeli.
Lokakuun 6. Ravintola Hovin karaokekunkut ja -kuningattaret pääsevät osallistumaan Karaoke Champion -kisaan. Koko vuoden mittaisella osakilpailujen sarjalla etsitään voittajia amatööri- ja avoin-sarjoissa. Amatöörisarjan voittaja pääsee osallistumaan avoin-sarjan loppukilpailuun, joka järjestetään Viking Gracella alkuvuodesta.
Seuraavana päivänä Hovin lauteille nousee Suomen tämän hetken kovin bilebändi ja ehkä odotetuin Hovin esiintyjistä: Portion Boys. Odotetuimpia biisejä lienevät Sierralla Nevadaan ja Karjala Takas, mutta bilehirmut tuskin jättävät ketään kylmäksi illan aikana.
Lokakuun 28. on luvassa hiukan toisenlaista meininkiä – elokuvallista metallimusiikkia. Dark Sarah on suomalainen yhtye, joka on julkaissut kaksi albumiaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa: Behind The Black Veil (2015) ja The Puzzle (2016). Nyt yhtye valmistelee kolmatta täyspitkää levyään JP Leppäluodon kanssa. Albumit ovat konseptialbumeja, jotka kertovat naisesta nimeltä Sarah ja hänen psykologisesta seikkailustaan kahden persoonansa välillä.
Marraskuun ensimmäisessä viikonvaihteessa on pyhäinpäivän kunniaksi kahden keikan viikonloppu. Perjantaina, kolmantena marraskuuta on luvassa paikallista väriä: hämeenlinnalaisorkesteri Strike At Once esiintyy Hovissa. Strike At Once on perustettu 2015. Bändi soittaa rockia sopivan raskaalla otteella, mutta koska solistina on upeaääninen Heini, ollaan kaukana äijäörinästä. Bändi ammentaa vaikutteita kasarirockista ja soittaa rehellisesti itsensä näköistä, modernia rockia ripauksella glamfiilistä.
Heti seuraavana päivänä, marraskuun 4. Hovissa vietetään pyhäinpäivän iltaa virolaissyntyisen, suomalainen rap-artistin ja DJ:n Mäkin seurassa. Gert Kaasik eli Aito Mäkki on julkaissut muun muassa omat versionsa muun muassa Sini Sabotagen Levikset repee- ja Mustan Barbaarin Salil eka, salil vika -biiseistä. Hänen ensimmäinen pitkäsoittonsa Ihan pomona myynti ylitti kultalevyn rajan. Kultalevyjä onkin kertynyt jo 11 kappaletta ja pari platinaa. Viime kesänä radiohitiksi nousi Mäkin Vielä kerran, jossa vieraili Suomi-rock -legenda Tommi Läntinen.
Marraskuussa hevidiggareiden onnenpäivät jatkuvat, sillä 18. marraskuuta lauteille astelee Kilpi. Kuusi studioalbumia julkaissut Kilpi on turkulainen, suomenkielistä heavy metallia soittava bändi.

Lahtelainen huumoribändi painaa keikkoja entisellä kaavalla: rankkaa rockia, posketonta huumoria ja älyvapaita sanoituksia. Mustia laseja ja pikkutakkeja unohtamatta! Kuva: Turo’s Hevi G
Joulukuussa, Lammin Yrittäjien Joulunavaus-päivä päättyy Hovissa pikkutakkeihin ja mustiin laseihin, sekä takuuvarmaan viihtymiseen Turo’s Hevi G:n seurassa. Lahtelaisen huumoriorkesterin biisit osataan jo varmasti ulkoa. Kaikkihan nämä muistavat: Shellin paariin, Kyntäjän poika ja Punaiset on silmät. Turo’s Hevi G julkaisi muutama vuosi sitten pitkäsoiton Yhden tähden tähden ja juhli vuonna 2015 jo 30-vuotiseksi tuolloin venynyttä taivaltaan. Keikkoja bändi painaa entisellä reseptillä: näyttävä show, posketonta huumoria, rankkaa rock ’n’rollia ja iskelmähuttua, pääasiassa vanhoihin hitteihin sovitettuja uusia älyvapaita sanoituksia.
– Syksyn kattaus näyttää nyt tällä hetkellä tältä, mutta lista saattaa täydentyä vielä, joten pysykääpä kuulolla, vinkkaa ravintoloitsija Iida-Maria Ozan.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.