Parisataa lammilaista tutustui harrastuksiin
Poppi-harrastepäivä Konnarin koululla keräsi lähes 200 kävijää koleahkona mutta aurinkoisena lauantaina. Tapahtuman järjestelyistä suuren vastuun kantoi Konnarin 3A, joka myös piti vieraat tyytyväisinä buffetin antimilla. Yhteistyökumppanin Lammin Osuuspankin ideoima harrastepäivä perehdytti lapsia ja aikuisia lähialueen harrastusmahdollisuuksiin.
– Tapahtumassa lapset keräsivät eri harrastepisteiltä leimoja suoritekorttiin. Kun vähintään 5 leimaa oli kerätty niin palauttamalla kortin pankin pisteelle sai palkinnoksi suklaapatukan sekä osallistui tv:n arvontaan. Suoritekortin palauttaneita lapsia oli 74, lisäksi tapahtumaan osallistui muita lapsia sekä aikuisia. Ikäjakauma oli noin neljävuotiaasta 11–12 vuotiaaseen, kertoo Tanja Kankaanmäki Lammin Osuuspankilta.

Lammin Ampumaseuran pisteellä kokeiltiin laserammuntaa ja näyttämöllä pelattiin minikentällä salibandya. Kuva: Päivi Ruuskanen
– Saamamme palautteen mukaan tapahtuma oli oikein onnistunut. Lapset ja vanhemmat tykkäsivät kovasti. Iso kiitos tapahtuman onnistumisesta kuuluu harrastepisteiden pitäjille, niiden toiminnallisuudesta tuli erittäin hyvää palautetta. Harrastejärjestöt olivat nähneet kovasti vaivaa ja saivat lapsia kokeilemaan monia eri harrastuksia, Kankaanmäki kiittelee.

Kirjaston toimipisteellä annettiin hyviä lukuvinkkejä ja kerrottiin tulevan kesän puuhaviikosta. Kuva: Päivi Ruuskanen
Päivi Kankaanmäki piti klo 11.00 tietoiskun lasten liikunnasta ja Päiville tuttuun tyyliin aluksi hieman jumpattiin. Menossa mukana oli myös pankin oma Poppi-Kaija.
Harrastepisteillä oli kunkin järjestön omat puuhat ja palkinnot. Sisu Hockey Hämeenlinna Ry:n punainen katos oli pystytetty koulun pihalle. Paikalla olivat kertomassa jääkiekkoharrastuksesta Kaapo Mäkelä isänsä Markon kanssa. Seitsemänvuotias Kaapo pelaa 2009-syntyneiden joukkueessa ja isä valmentaa. Ulkona osallistujat saivat lämiä kiekkoa maaliin parhaansa mukaan.
Tapahtumassa olivat mukana Hauhon Sisun jääkiekkojaoksen lisäksi Lammin Tennisseura, Lammin Ampumaseura, Lammin Tikka, Partiolippukunta Lammin Evonkävijät, Tuuloksen 4H, Lammin seurakunta, Lammin Veto, LASB, Lammin Luja, Lammin Urheiluautoilijat, Lammin Säkiä, Lammin MLL ja Ahveniston autourheilijat.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.