Museolta mukaan Lammin historiaa
Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä Lammi-seura avasi Pellava- ja sahtimuseon ovet Lammi-viikon tiistaina. Ilta museossa piti sisällään paitsi esineistöön tutustumista, myös Aki Kaivolan haitarinsoittoa ja museon vanhojen vieraskirjojen tutkimista. Moni löysi illan aikana oman allekirjoituksensa, usein oman koululuokan kanssa tai Pellavamarkkinapäivänä tehdyn vierailun yhteydessä kirjoitetun.

Kesälammilaiset Kunto ja Tellervo Muhonen pistäytyivät museossa kirjaostoksilla. Kuva: Susanna Mattila
Museolla poikkesivat myös karstulalaiset Tellervo ja Kunto Muhonen. Tellervo Muhonen on omaa sukua Pöystilä, ja kesälammilainen. Kesämökki on Kuohijärvellä.
– Olemme museoihmisiä, mutta jostain syystä Lammin kotiseutumuseossa ei ole tullut poikettua. Nyt kun huomasimme, että täällä on avoimet ovet päätimme tulla, Tellervo Muhonen kertoo.
Tellervo Muhonen kertoi tehneensä työuransa Karstulan seurakunnan palveluksessa ja toimineensa muun muassa kulttuurilautakunnan puheenjohtajana pitkään. Museovierailulta mukaan tarttui kirja Alfred Kordelinista. Kotona Lammi-aiheisia kirjoja on jo aika kokoelma, muun muassa useita Uljas Kiurun kotiseutuaiheisia kirjoja.
– Olen jäsen Lammi ennen vanhaan -palstalla Facebookissa, sieltä on löytynyt paljon hienoja kuvia Pöystilästä ja isästäni, Muhonen kertoi.

… Miia Koskinen ja Tarja Mattila kerivät langat. Aki Kaivola viihdytti museovieraita menneiden vuosien sävelillä. Kuva: Susanna Mattila

Tarja Mattila löysi oman nimikirjoituksensa kahdestakin kohtaa. Moni lammilainen on käynyt museossa koululuokkansa kanssa. Kuva: Susanna Mattila
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.