Sunnuntai 28.05.2023
Nimipäivät: Alma
Lammi
Pilvistä
5°C
Tuuli: 3 m/s S
 

Markkinaisäntä yllätti kaikki ja voitti sahtimestaruuden

Pellavamarkkinoita vietettiin viime lauantaina huikaisevan aurinkoisessa säässä. LC Lammi palkitsi yhdessä Lammi-Seuran kanssa paikallislehti Keski-Hämeen parhaana lammilaisena palveluna.

Paikallislehti palkittavana. Kuva: Susanna Mattila

Paikallislehti palkittavana. Kuva: Susanna Mattila

Tunnustusta sai myös Lammin Kotiseutulehti, joka täyttää tänä vuonna 50. Kotiseutulehti sai vuoden 2017 kulttuuripalkinnon. LC Lammin urheilupalkinto myönnettiin Henri Hannulalle.

Pellavaa Pellavamarkkinoilla. Jokipiin osastolla pellavapaidat tekivät kauppansa. Kuva: Susanna Mattila

Pellavaa Pellavamarkkinoilla. Jokipiin osastolla pellavapaidat tekivät kauppansa. Kuva: Susanna Mattila

– Näinä someaikoina halusimme palkita perinteistä painetun median tekemistä. Valintaraadit tosin tekivät päätöksensä toisistaan tietämättä, kommentoi Timo Kärkkäinen LC Lammista.

Lammin lukion musikaaliryhmän bändi esitti musikaalista tuttuja lauluja. Kuva: Susanna Mattila

Lammin lukion musikaaliryhmän bändi esitti musikaalista tuttuja lauluja. Kuva: Susanna Mattila

Tiukassa sahtimestaruuskisassa Lammin sahtimestariksi kruunattiin 2017 markkinaisäntä Rauno Konttila. Konttila osallistui sahtikilpailuun arvionsa mukaan viidennen kerran. Hän on valmistanut sahtia jo 25 vuoden ajan, ja pääsee nyt elokuussa edustamaan Lammia sahdin valmistuksen suomenmestaruuskilpailuihin Janakkalaan.

Markkinaisäntä Rauno Konttila ja voittajan tuuletus. Kuva: Timo Kärkkäinen

Markkinaisäntä Rauno Konttila ja voittajan tuuletus. Kuva: Timo Kärkkäinen

Hirrensyöksyn tulokset

Yleinen sarja:

1. Toni Helen 8,22 m
2. Mikko Järvinen 8,02 m
3. Arto Karppinen 6,93 m
4. Niko Nikkinen 5,33 m
5. Juho Levänen –

Yli 50-vuotiaat:

1. Risto Mäki 7,88 m
2. Erkki Saarinen 7,69 m
3. Kari Nurmi 6,30 m
4. Timo Salomaa 6,93 m
5. Eero Salo 6,30 m
6. Vilho Grenfors 5,45 m

Naiset:

1. Jaana Tanner 6,16 m

Reino Halin selvitti pokasahan teroitusta voimamiehille. Halinilla oli mukana myös pellavankäsittelyyn liittyvää esineistöä. Kuva: Susanna Mattila

Reino Halin selvitti pokasahan teroitusta voimamiehille. Halinilla oli mukana myös pellavankäsittelyyn liittyvää esineistöä. Kuva: Susanna Mattila

Muikkuateria kuuluu monen markkinapäivään. Kuva: Susanna Mattila

Muikkuateria kuuluu monen markkinapäivään. Kuva: Susanna Mattila

Ja suolaisen päälle makeaa. Houkutuksia riitti markkina-aluetta. Kuva: Susanna Mattila

Ja suolaisen päälle makeaa. Houkutuksia riitti pitkin markkina-aluetta. Kuva: Susanna Mattila

Martilan tilan vasikat Olavi, Opera, Onneli ja Omeletti keräsivät ihailjoita ympärilleen. Kuva: Susanna Mattila

Martilan tilan vasikat Olavi, Opera, Onneli ja Omeletti keräsivät ihailjoita ympärilleen. Kuva: Susanna Mattila

Metsälän lampaat saivat rapsutuksia. Kuva: Susanna Mattila

Metsälän lampaat saivat rapsutuksia. Kuva: Susanna Mattila

Markkinayleisö sai nautiskella auringonpaisteesta. Onneksi myös varjoa oli tarjolla. Kuva: Susanna Mattila

Markkinayleisö sai nautiskella auringonpaisteesta. Onneksi myös varjoa oli tarjolla. Kuva: Susanna Mattila

Lammille.fi

3 kommenttia

  1. Kaaleppi:

    Kuinka ihmeen vaikeata on laskea Pellavamarkkinoiden kävijämäärä ja laittaa se lehteen. Ei ole ollut täälllä, eikä Hämeen Sanomissa eikä Keski-Hämeessä!. Nostakaa lippujen hintaa eurolla, jotta on varaa yhteen taskulaskimeen tai ottakaa esimekkiä pesäpallosta tai vaihtakaa Lionsit johonkin toimivaan organisaation.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.