Luisteltiin ettei jäädytty kiinni
Rapsakka -15 asteen pakkanen ei paljon menoa haitannut, kun Konnarin 4B:n Luistelutapahtuma käynnistyi tiistai-iltana. Jäällä etsi pareja viitisenkymmentä lasta rusettiluistelussa, kun viime vuonna tapahtumassa osallistujia oli 70.
Sillä aikaa, kun toiset etsivät pariaan, kisattiin monessa vaativassa lajissa. Jäänaskaleilla raahautuminen oli viimevuotiseen tapaan yksi suosituimmista kilpailuista.
Limbokisassa tyyli oli vapaa. Palkinnoille pääsi suhteellisen helposti lajissa kuin lajissa. Konnarin 4B järjesti Luistelutapahtuman jo toisen kerran. Ensimmäinen Luistelutapahtuma osoittautui hauskaksi tavaksi ulkoilla, joten tänä vuonna päätettiin ottaa uusiksi.

Onnistumisen iloa. Heti ekalla maaliin! ilahtui pieni lämärikilpailuun osallistuja. Kuva: Susanna Mattila

Kymppipari eli Jina ja Onni löysivät toisensa varsin nopeasti. Palkintoja luovuttamassa Katja Saarenpää ja Marjo Ahonen. Kuva: Susanna Mattila
– Olemme keränneet varoja leirikoulua varten paitsi erilaisia tuotteita myymällä, myös tällä tapahtumalla. Kovin merkittävää summaa ei tapahtumia järjestämällä kerätä, mutta tärkeintä onkin viettää aikaa lasten kanssa yhdessä, järjestelytoimikunnan puuhanaiset Kati Koskinen, Reetta Kyyrö ja Katja Saarenpää totesivat.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.