Lucia-kulkue valaisee Lamminraittia perjantaina
Hakkalan koulun ruotsinopettajien harjoittama Lucia-kulkue valaisee Lamminraittia Lucian päivänä 13.12.2019 noin klo 10. Lucian päivän vietto on alunperin katolinen tapa viettää pyhän Lucian päivää. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka valkoisissa vaatteissaan, punaisessa vyössään, kynttiläkruunu päässään ja kynttilä kädessään tuo valoa talven pimeyteen. Lucia onkin suomennettuna Valotar. Keskiajalla käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan Lucian päivä osui sattuvasti talvipäivänseisaukseen, vuoden lyhimpään päivään.
Suomessa Lucian päivän viettäminen on juurtunut erityisesti ruotsinkielisen väestön joulunaikaan. Lammillakin on äidinkielenään ruotsia puhuvaa väestöä, mutta Lucian päivää on vietetty Lammilla perinteisesti Hakkalan koululla ruotsinkielen opettajien järjestämällä Lucian päivän tapahtumalla. Nyt Luciat ulottavat kierroksensa Lamminraitillekin.
Lucia-kulkue lähtee Hakkalasta noin klo 10 ja kulkee Peltolehdon ohi. Samalla syttyvät Lykky ry:n jouluvalot Peltolehdon ikkunoihin. Kulkueen määränpää on Kukkakulma, jossa Luciat laulavat. Kukkakulmassa on myös glögitarjoilu ja tarjouksia.
Lucia-kulkue on osa Lammin Yrittäjien joulukalenteria, jossa lähes joka joulukuun päivä avautuu uusi luukku jossain Lammin Yrittäjien jäsenyrityksessä tai lammilaisen yhteisön toimesta.
Tähän mennessä luukut ovat avautuneet seuraavissa kohteissa:
Luukku 2 Lammin kirjasto
Luukku 4 Lammin Ikkuna
Luukku 5 Myllyn Kuppi ja Kakku
Luukku 6 Parturi- Kampaamo Jade
Luukku 8 Parturi-kampaamo Hanna
Luukku 10 Putiikki Niko&Liina
Loput luukut avautuvat seuraavasti:
Luukku 11 Vaate-Pirtti
Luukku 12 Heinolan Yrityssuunnittelu
Luukku 13 Lykky ry
Luukku 14 K-market Mallas
Luukku 16 Rautanet
Luukku 18 Terveysräätäli
Luukku 19 Keski-Häme
Luukku 20 Melukylä
Luukku 21 Radio-TV Westerlund
Luukku 24 Lammin Seurakunta
Lucian päivän tapahtuma perjantaina 13.12.2019 noin klo 10. Tapahtuman järjestävät Lykky ry, Kukkakulma ja Hakkalan koulun ruotsinkielen opettajat ja oppilaat. Järjestäjät toivottavat yleisön tervetulleeksi Peltolehdon kulmille seuraamaan kulkuetta.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.