Tiistai 28.11.2023
Nimipäivät: Heini, Kaisla

Tuuli:
 

Lammin entiset nuoret sheikkasivat Untulassa

Kaikki alkoi kuusi vuotta sitten, kun Kristiina Wallenius ja Lassilan Mika kohtasivat toisensa Jyväskylässä. Entiset luokkakaverit päättivät pitää luokkakokouksen, johon kutsuttaisiin ei vain oman luokan porukka, vaan kaikki ABC-luokkien oppilaat.

Luokkakokous toteutui 2011, jolloin Hakkalan koulu oli aivan uusi. Rehtori Kyllikki Vilkunan johdolla tutustuttiin kouluun, musiikkiryhmäläiset esiintyivät ja syötiin yhdessä.

Kristiina Wallenius esittelee osallistujille muistoksi jaettuja Untulan Urheilupuiston lippuja, joita löytyi Matti Siivosen arkistoista. Leila Kivensalo kuuluu niihin, jotka ovat kohdanneet puolisonsa ensikertaa Untulassa. Kuva: Susanna Mattila

Kristiina Wallenius esittelee osallistujille muistoksi jaettuja Untulan Urheilupuiston lippuja, joita löytyi Matti Siivosen arkistoista. Leila Kivensalo kuuluu niihin, jotka ovat kohdanneet puolisonsa ensikertaa Untulassa. Kuva: Susanna Mattila

Seuraava kokous pidettiin Turvantalolla 2012, mutta suosio ei ollut aivan yhtä suuri kuin ensimmäisellä kerralla. Vuosi vuoden jälkeen luokkakokousporukka on kokoontunut, aina hiukan laajentaen kutsuttujen määrää ja kutsumisen syytä.

Tänä vuonna porukka uusiutui entisestään, sillä teemaksi otettiin Untula, joka toimi myös kokoontumispaikkana. Idean äiti on Raija Rautavirta, joka varasi Untulan jo viime syksynä.

– Kysyin luokkakokouksia järjestäneeltä porukalta, että lähtevätkö mukaan toteuttamaan Nostalgiajortsuja, ja lähtiväthän ne. Kutsuttiin mukaan sellaisia ihmisiä, joille Untula on nostalginen paikka, Rautavirta kertoo.

Raija Rautavirta varasi Untulan jo viime syksynä ja sai luokkakouksia järjestäneen porukan mukaan järjestämään Nostalgiajortsuja. Kuva: Susanna Mattila

Raija Rautavirta varasi Untulan jo viime syksynä ja sai luokkakouksia järjestäneen porukan mukaan järjestämään Nostalgiajortsuja. Kuva: Susanna Mattila

Päivämäärä ajoitettiin Pellavamarkkinoihin, jolloin suuri osa Lammin entisistä nuorista muutenkin suuntaa takaisin kotiseudulle. Jortsuihin kutsuttiin 230 ihmistä, sääntönä oli että sähköpostiosoite pitää olla tiedossa. Yhteensä 156 ilmoittautui mukaan.

– Ennen juhlaa tehtiin kyllä kovasti töitä. Siivottavaa riitti. Talvella kun käytiin katsomassa Untulaa, mietittiin että voiko tänne ketään kutsua. Mutta talkooporukka on kohentanut paikkoja ja hiukan maalannut täällä, ja me kuurasimme lattian kahteen kertaan, joten kyllä täällä nyt kelpaa tanssahdella, Rautavirta kertoo.

Kuin silloin ennen. Kuva: Susanna Mattila

Kuin silloin ennen. Kuva: Susanna Mattila

Untula oli tärkeä kohtaamispaikka 70–80 -lukujen nuorille. Tanssit olivat aina sunnuntaisin, ja moni kohtasi Untulassa tulevan puolisonsa. Näin kävi muun muassa Leila Kivensalolle, jonka mies Osmo oli juuri aloittanut opintonsa Evolla.

– Opiskelu Evolla alkoi syyskuun alussa ja 10. päivä oli Untulassa tanssit, joissa tapasimme, Kivensalo muistelee.

Raija Rautavirralle Untula oli paikka, jonne oli pakko päästä. Muina iltoina ajeltiin autoilla ja mopoilla ympäri kirkonkylää ja notkuttiin huoltoasemien baareissa.

– Untulaan piti päästä ja yleensä periaatteella, että lippuahan ei makseta. Sitä mentiin milloin aidan yli, milloin milläkin vippaskonstilla. Erittäin suosittu oli myös pummien puolituntinen, hän muistelee.

– Silloinhan ei tanssittu paritansseja, vaan sheikattiin kassin ympärillä, hän jatkaa.

Untula_5

Nimilaput helpottivat tunnistamista, kun Lammin entiset nuoret tapasivat toisiaan Untulassa. Kuva: Susanna Mattila

Sisällä salissa pöydät on koristeltu liinoin, joissa pöytätabletteina on kopioita Untulan lavan esiintyjälistauksista. Joukossa on sen ajan huippunimiä Marionista alkaen.

Tommi Rautavirta ja Marjokaisa Piiroinen sahtihuikalla. Kuva: Susanna Mattila

Tommi Rautavirta ja Marjokaisa Piironen sahtihuikalla. Kuva: Susanna Mattila

Seinänvierustalla istuskelee yksi järjestäjistä, Tommi Rautavirta ja maistelee itsetehtyä sahtia puolisonsa, sahdinvalmistuksen suomenmestari vuodelta 2008 Marjokaisa Piirosen sahtihaarikasta. Ja väittää, että Marjokaisa on se parempi sahdintekijä. Todennäköisesti täysin aiheellisesti, sillä Piironen on saavuttanut sahdinvalmistuksen suomenmestaruuskisoissa vuosien saatossa kaikki muutkin sijoitukset ensimmäisestä kuudenteen.

– Tästä porukasta me vanhemmat ajeltiin autoilla ympäri kylää, ja nämä nuoremmat vetivät mopoilla. Muutaman vuoden päästä varmaan vedetään sitten rollaattoreilla ympäri tätä lavaa, Rautavirta suunnittelee.

– Siihen aikaan vuoden ikäero oli valtavan iso, mutta nykyään iällä ei ole mitään merkitystä, hän jatkaa.

Lauteilla Latvion Kone ja Pyörä. Kuva: Susanna Mattila

Lauteilla Latvion Kone ja Pyörä. Kuva: Susanna Mattila

Untulan Nostalgiajortsuissa esiintyi lammilaisten muusikoiden muodostama Latvion Kone ja Pyörä sekä TVOF-tähti Kai Linsén.

 

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.