Keskiviikko 20.11.2019
Nimipäivät: Jari, Jalmari
Lammi
Melkein pilvistä
5°C
Tuuli: 6 m/s EEI
 

Lammi ei halua olla pelkkä Hämeenlinnan viheralue

“Älä kysy mitä Lammi voi tehdä sinun hyväksi vaan kysy mitä sinä voit tehdä Lammin hyväksi”, kirjoittaa Timo Myyryläinen lehdille lähettämässään yleisönosastokirjoituksessa.

Kun Lammia liitettiin Hämeenlinnaan kymmenen vuotta sitten, Timo Myyryläinen oli mukana aluetoimikunnassa itäisellä alueella. Hän toimi Lammilla puheenjohtajana ja koollekutsujana. Liitoksen tultua valmiiksi aluetoimikunnan toiminta loppui. Koko kymmenen vuoden ajan, kun Lammi on ollut osa Hämeenlinnaa, on kaivattu jonkinlaista kuntalaisfoorumia, jossa miettiä vaikuttamiskeinoja Lammia koskeviin asioihin. Pitäjänkokous on nyt kutsuttu koolle Lammin seurakunnan tuella ja Lammin kotiseutu- ja kulttuuriyhdistyksen organisoimana.

“On asioita joita me itse voimme tehdä, ja asioita joihin tarvitsemme edustajiamme ja luottamushenkilöitä muun muassa kaupungin hallinnossa. Sitten kun tulee tiukka paikka, on oltava valmius pyytää apuja kaupungilta, Ely-keskukselta tai muulta sellaiselta taholta kansalaisaloitteiden ja hankkeiden avulla. Näihin asioihin me tarvitsemme pitäjäkokousta”, kirjoittaa Myyryläinen.

Pitäjänkokouksessa käsiteltävien asioiden listaa on kerätty Facebookissa. Keskustelua tullaan käymään muun muassa kirkonkylän yleisestä siisteydestä, lasten leikkipaikoista, Konnarin koulusta ja sen pihasta, omakotitalotonteista ja kaavoituksesta, työpaikkojen ja yritysten saamisesta Lammille sekä Lammin lukion tilanteesta.

“Lammi on niin hieno pitäjä, että sitä kannattaa puolustaa, eikä antaa olla vain itäpuolen kynnysmattona, johon kaupunki mennen tullen pyyhkii jalkansa,” Myyryläinen kirjoittaa.

Pitäjänkokoukseen on kutsuttu Hämeenlinnan kaupungin strategiapäällikkö Sirpa Yli-Kerälä, joka vastaa kaupungilla osallisuusasioista. Mukaan on myös pyydetty Pia Niemikotka, joka vetää Linnan Kehityksellä Lammin kehittämisprojektia.

Lammin pitäjänkokous on avoin kaikille ja se pidetään Turvantalolla torstaina 7.11. klo 18.

Kaupungin johtonelikko oli paikalla täysilukuisena kaupunginjohdon iltakahvilla Lammin seurakuntatalolla aeimmin syksyllä. Puhumassa kaupunginjohtaja Timo Kenakkala, hänen takansaan istumassa Sari Myllykangas, Sari Rautio ja Juha Isosuo. Paljon jäi ilmeisesti puhumatta, sillä pitäjänkokous järjestetään torstaina 7.11. Kuva: Susanna Mattila

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.