Lauantai 09.12.2023
Nimipäivät: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli

Tuuli:
 

Kirsi Pallas kahvitettiin eläkkeelle

Lammin Osuuspankin ovi kävi tiuhaan torstaina, kun pankilla juotiin toimitusjohtaja Kirsi Pallaksen eläkekahveja. Iltapäivään mennessä pankilla oli käynyt jo toistasataa henkilöä nauttimassa Kataloisten kyläyhdistyksen naisten leipomasta kakusta ja kahvista.

Kirsi Pallas ja työt aloittanut toimitusjohtaja Mikko Seppänen ehtivät itsekin nauttia kahvista isomman vilskeen tauottua hetkeksi. Kuva: Susanna Mattila

Kirsi Pallas ja työt aloittanut toimitusjohtaja Mikko Seppänen ehtivät itsekin nauttia kahvista isomman vilskeen tauottua hetkeksi. Kuva: Susanna Mattila

Kirsi Pallas kertoi, ettei haikeus ollut vielä päässyt yllättämään. Hän arveli sen ehkä tulevan vasta myöhemmin, kun päivittäiset työrutiinit jäävät todella taakse.

– Ihmisiä tulee tietenkin ikävä, tässä kun on oltu tekemisissä päivittäin jopa enemmän kuin omien perheenjäsenten kanssa, hän mietti.

Aila Katajisto sai kahvit eläkkeelle siirtyvän Kirsi Pallaksen kaatamana. Kuva: Susanna Mattila

Aila Katajisto sai kahvit eläkkeelle siirtyvän Kirsi Pallaksen kaatamana. Kuva: Susanna Mattila

Iltapäivällä koettiin suorastaan historian siipien havinaa, kun entinen ja nykyinen Lammin Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja saapuivat saatelemaan toimitusjohtajaa eläkkeelle. Kahvipöydän äärelle kokoontuivat Pentti ja Raija Hannula sekä Pentti ja Mari Huostila.

Entinen puheenjohtaja Pentti Hannula (oik.), Anja Pasuri, nykyinen puheenjohtaja Pentti Huostila, Mari Huostila, Aila Katajisto ja Raija Hannula. Kuva: Susanna Mattila

Entinen puheenjohtaja Pentti Hannula (oik.), Anja Pasuri, nykyinen puheenjohtaja Pentti Huostila, Mari Huostila, Aila Katajisto ja Raija Hannula. Kuva: Susanna Mattila

Eläkkeellelähtökahvittelu jatkuu huomenna 3.3.2017  Lammin Osuuspankin Lahden konttorilla.

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.