Sunnuntai 28.05.2023
Nimipäivät: Alma
Lammi
Melkein pilvistä
7°C
Tuuli: 2 m/s SSW
 

Kestävän kehityksen Pellavamarkkinat

Lammin Pellavamarkkinat järjestetään tänä vuonna varsin osuvalla teemalla, Kestävä kehitys. Ovathan markkinat itsessään jo osoitus kestävästä kehityksestä. Markkinat järjestetään tänä vuonna nimittäin jo 47. kerran. Teema yltää markkinaohjelmaan, josta löytyy samoja, odotettuja huvituksia joka vuosi. Tänäkin vuonna mitellään voimia ja taitoja hirrensyöksyssä ja muissa perinteisissä kenttäpeleissä.

Pellavamarkkinoiden teemana on tänä vuonna Kestävä kehitys. Kuva: Susanna Mattila

Pellavamarkkinoiden teemana on tänä vuonna Kestävä kehitys. Kuva: Susanna Mattila

– Kestävästä kehityksestä puhuttaessa mieleen tulevat luultavasti päällimmäisenä ympäristöön liittyvät kysymykset. Teeman ja markkinoiden teemaosastolle kutsuttujen toimijoiden valinnalla onkin haluttu nostaa esiin käsitteen monipuolisuutta ja merkityksellisyyttä yhteiskunnallisessa toiminnassa. Ekologisen kestävän kehityksen lisäksi aihetta voidaan tarkastella esimerkiksi sosiaalisesta, taloudellisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta. Myös Pellavamarkkinoiden itsessään voidaan ajatella edustavan kestävää kehitystä, sillä se on Lions Club Lammin tekemän hyväntekeväisyystyön tärkein varainkeruutapahtuma, toteaakin markkinoiden viestinnästä vastaava Pekka Kääriäinen.

Uuttakin on, niin kuin aina. Markkinoiden pääesiintymislavalla vieraita viihdyttää muun muassa Ilkka Esselström El Duo, joka musisoivat ja järjestävät erilaisia kilpailuja. Markkinat ovat myös osana Hämeen Sanomien tähtitapahtumia.

Esiintyjinä Ilkka Esselströmin lisäksi esimerkiksi Susanna Linnamaa, jonka hulavanne- ja saippuakuplashow edustanee ainakin saippuakuplien osalta hiukan nopeammin katoavaa kehitystä. Myös Tanssiseura Baussi sekä Lammin Soittokunta ovat mukana viihdyttämässä yleisöä ja LASB:n pelaajia on paikalla jakamassa nimmareita.

Markkinoilla valitaan perinteiseen tyyliin Lammin Sahtimestari, joka pääsee edustamaan Lammia sahdin valmistuksen SM-kilpailuihin elokuun 5. päivänä Janakkalaan. Markkinoilla paljastetaan vuoden Lammilainen tuote ja Lammin Lions Club palkitsee markkinoilla klubin valitsemat vuoden kulttuuri- ja liikuntapalkinnon saajat.

Hakkalan koululta löytyy tuttuun tapaan Sydänyhdistyksen pitämä Markkinaravintola. Eikä Pellavamarkkinoita ilman taidenäyttelyjä. Uljas Kiurun aloittamaa perinnettä vaalivat lammilaiset taiteilijat ja leijonien puolesta Aki Pelkonen, joka koostaa näyttelyn.

Pellavamarkkinat on Lammin suurin yleisötapahtuma ja sen järjestelyistä vastaa Lionsien lisäksi lukuisa joukko lammilaisia yrityksiä, yhteisöjä ja yksityishenkilöitä. Myös markkinamyyjiä on Hakkalan koulun kentällä ja ympäristössä useampi sata. Kentältä löytyy myös perinteinen Sahtiteltta.

Lammin Kirkko on avoinna yleisölle klo 11–17 ja Pellava- ja Sahtimuseo ovat myös avoinna yleisölle klo 11–14. Ilmaisen markkinatraktorin kyydissä voi tehdä kiertoajelun tai siirtyä kätevästi paikasta toiseen. Traktori kiertää markkina-alueen ja Osuuskauppa Hämeenmaan ja K-Marketin parkkipaikkojen väliä nonstoppina klo 9.45–14.30.

Pellavamarkkinat pidetään 47. kerran kesäkuun 17. päivänä Lammin kirkonkylän Hakkalan ja Pasaapelin kouluilla ja niiden ympäristössä.

 

Lammille.fi

 

1 kommentti

  1. Irkku:

    Hieno jokavuotinen juhla. Olen osallistunut monena vuotena ja teema erittäin ajankohtainen, Hyvä Lammi. Kun on 50v. Juhlen aika on pakko osallistua itsekin, siihen vielä jokunen vuosi.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.