Kansallispuvut tuuletetaan Untulassa
Kansallispuvun syntymäpäivänä, 5.8. Lammin ja lähiseudun kansallispuvut tuuletaan Untulan tanssilavalla. Alkuperäisideaa kunnioittaen tapahtumaa vietetään rennon yhdessäolon merkeissä. Riittää, että ilmaannut kansallispuku ylläsi tai mukanasi tapahtumaan.
“Yksi asia on noussut esille, kun olen keskustellut kansallispuvuista ihmisten kanssa. Moni on sanonut, että puku ei enää mahdu päälle. Tähän tuuletukseen puvun voi tosiaankin ottaa mukaan nimilapulla varustettuna, ja asettaa esille tapahtumaan ihailtavaksi ja hypisteltäväksi,” kertoo tapahtuman ideoija Anja Vitie.

Lammin-Padasjoen miehenpuku ja Lammin naisenpuku ovat esillä Turvantalolla vitriinissä. Kuva: Matti Siivonen
Untulassa nekin puvut, joilla ei ole kantajaa, asetetaan esille jotta niihin voi tutustua lähemmin. Pukuihin liittyy yleensä mielenkiintoisia tarinoita. Untulassa tarinoita on mahdollisuus kertoa kaikille, tai halutessaan tarinan voi tuoda kirjallisessa muodossa esille.
Kansallispukuja kannustetaan myös käyttämään osittain, yhdistämällä puvun osa nykyvaatteisiin. Sallittua on myös vetää päälle kansallispukuasenne, ja lähteä kukkamekossa tai muussa juhlavaatteessa juhlimaan kansallispuvun syntymäpäivää.
Untulan tanssilava on korkealla mäellä. Tämä ei kuitenkaan ole este osallistumiselle, sillä lavan eteen voi tuoda autolla liikuntarajoitteisen osallistujan. Pysäköintipaikkoja on urheilukentän tuntumassa.
Kansallispukuja on tuuletettu vuodesta 2010 alkaen. Kaikkien aikojen ensimmäinen tuuletuspiknik järjestettiin Imatralla 5.8.2010. Lammilla kansallispukuja on tuuletettu viimeksi vuonna 2014. Silloin Turvantalolla nähtiin kymmeniä upeita kansallispukuja. Muun muassa lukuisia Lammin ja Hämeen pukuja, mutta myös muinaispukuja.
Kansallispukujen tuuletustapahtumien taustalla on ajatus, että ennen pitkää olisi itsestäänselvyys pukeutua kansallispukuun aina 5. elokuuta ja lähteä tuulettelemaan.
Tapahtuma järjestäjä on Lykky ry:n (Lammilaisten yhteinen kulttuuri- ja kotiseutuyhdistys) ja sen mahdollistavat vapaaehtoiset talkoolaiset. Tapahtuma on maksuton, mutta kahviin ja pullaan on hyvä varata hieman rahaa mukaan. Tuotto käytetään lyhentämättömänä kattamaan Untulan lavan ylläpitokuluja. Untulan lavan omistaa Hämeenlinnan kaupunki ja sitä vuokraa Sydänlammin kyläyhdistys ry.

Untulan lava täytetään kansallispuvun syntymäpäivänä, 5.8. kansallispukujaan tuulettavilla ihmisillä. Puvun voi myös tuoda esille, jollei voi tai halua pukea sitä ylle. Kuva: Matti Siivonen
Kansallispuvun syntymäpäivä, blogista Kansallispuku – arkea ja juhlaa:
“5.8.1885 keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. Suomen naisten lahjana keisarinnalle annettiin soutuvene Suomen omaleimaisuuden ilmentäjänä. Veneen souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa, perää piti rouva Jääsken puvussa. Soutajien puvut edustivat Suomen eri säätyjä ja maakuntia. Hallitsijaparia oli vastassa rannalla yli satahenkinen kansallispukuinen joukko.Tämä oli ensimmäinen suurimittainen kansallispukujen julkinen esiintyminen ja siitä alkoi kansallispukuharrastuksen kukoistus. Sitä voidaan siis pitää kansallispuvun syntymäpäivänä! Tarkemmin tapahtumasta voit lukea Toini-Inkeri Kaukosen kirjasta Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut (WSOY, Porvoo. 1985) s. 281. […] (yksi soutajista oli) 27-vuotias hämäläissyntyinen Ida Aalberg “hämäläispuvussa”[…] ”
Maanantaina 5.8.2019 kansallispukujen tuuletusilta klo 18 alkaen Lammilla Untulan tanssilavalla, Untulantie 1 (16900 Hämeenlinna).
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.