Maanantai 02.10.2023
Nimipäivät: Valio

Tuuli:
 

JUHANA PELTONIEMI: “Tunnustus koko alalle”

Lammin Yrittäjät kutsuivat kaikki lammilaiset yrittäjät Suomen juhlavuoden kunniaksi yrittäjäjuhlaan. Juhlaa vietettiin Ravintola Hovissa cocktail-tilaisuuden hengessä. Koska kyseessä oli Lammin Yrittäjien juhla, palkittiin juhlassa muutaman vuoden tauon jälkeen Lammin Vuoden Yrittäjä. Jo useana vuonna Ydin-Hämeen entiset pitäjät ovat valinneet yhteisen palkittavan ja myöntäneet tunnustuksen yhdessä.

Jouni Lehtonen Hämeen Yrittäjistä ojensi kunniakirjan Juhana Peltoniemelle. Kuvassa myös toimitusjohtaja Onni Peltoniemi ja Tuija Peltoniemi. Kuva: Susanna Mattila

Jouni Lehtonen Hämeen Yrittäjistä ojensi kunniakirjan Juhana Peltoniemelle. Kuvassa myös toimitusjohtaja Onni Peltoniemi ja Tuija Peltoniemi. Kuva: Susanna Mattila

Tänä vuonna palkittavaksi valittiin perheyritys, joka on yli 30 vuoden ajan palvellut lammilaisia ja lähialueen asukkaita huonekalu- ja sisustustavarakauppana. Nykyiset yrittäjät, Onni ja Tuija Peltoniemi aloittivat yrittäjinä 1987. Poika Juhana on tullut yritykseen mukaan viitisen vuotta sitten. Sisuste-Peltoniemen tarina alkaa Lammilla jo aiemmin, kun kiertävä huonekalukauppias, Paappa Peltoniemi pysähtyi usein huonekalukaupoille kuntaan.

– Juhana oli puolitoistavuotias, ja mukana myymälässä. Kuinka sitten pääsikään äidiltä karkaamaan ja mukaansa nappasi spriiliukoisen tussin. Sillä sitten piirtämään enkelinkuvat sänkyryhmän yöpöydän laatikoihin. Seuraavana päivänä sänkyä ja yöpöytiä tuli ostamaan pariskunta Mommilasta, ja lupasin heille toimittaa tehtaalta uudet, virheettömät yöpöydät. Mutta rouvapa halusikin juuri nämä, Juhanan enkelinkuvilla varustetut yöpöydät, Onni muisteli kiitospuheessaan.

Peltoniemet ovat tunnettuja hyvästä palvelustaan. TAK-palvelumittauksissa Peltoniemet ovat aina saaneet lammilaisilta huippupisteet. He eivät myy asiakkailleen palapelejä, vaan huonekalut tuodaan kotiin koottuina ja käyttövalmiina. Aikana, jolloin moni alan yritys on lopettanut toimintansa, Peltoniemet ovat lisänneet palveluvalikoimaansa.

Onni Peltoniemi otti palkinnon vastaan kiitoksella ja herkällä sydämellä koko perheen puolesta. Kuva: Susanna Mattila

Onni Peltoniemi otti palkinnon vastaan kiitoksella ja herkällä sydämellä koko perheen puolesta. Kuva: Susanna Mattila

Tuija Peltoniemi valmistui vuosi sitten sisustussuunnittelijaksi, ja myymälään remontoitiin oma tila sisustustekstiileille. Juhana Peltoniemi on kehittänyt alan toimijoiden avuksi Tasokas-nettipalvelun, joka on tuote- ja tilaushallintajärjestelmä. Se tuo yhteen valmistajat, jälleenmyyjät, asiakkaat ja logistiikan.

Onni Peltoniemi totesi, etteivät omat voimavarat olisi riittäneet ilman uskollista asiakaskuntaa ja heidän haluaan käyttää juuri heidän liikkeensä palveluja. Huonekalualalla monet tehtaat rimpuilevat lyhennetyllä työviikolla, työtä saattaa olla vain pariksi päiväksi viikossa. Isoja toimijoita on joutunut jättämään leikin kesken.

– Eteenpäin on kuitenkin mentävä, ja yrittää uskoa positiivista tulevaisuudesta, Onni Peltoniemi totesi.

Juhana Peltoniemi kuvaili kivijalkayrittäjän arkea, että se on kuin pitäisi pikkulintua kädessään. Jos puristat liikaa, lintu kuolee, jos pidät liian löyhästi, lintu lentää pois. Jos osaat pidellä sitä oikein, ennen pitkää lintu syö kädestäsi. Hän totesi kiitospuheessaan, että palkinto on samalla suuri tunnustus koko alalle.

– Palkinnolla on suuri merkitys meille, mutta myös suuri merkitys koko alalle. Tämän alan yrityksiä ei näinä aikoina juurikaan enää nähdä hakemassa näitä palkintoja.

Sisuste-Peltoniemi valittiin aiemmin syksyllä Sisusta kotia ry:n Vuoden huonekalukaupaksi.

 

Susanna Mattila
Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.