Joulun tunnelma löytyy joulumyyjäisistä
Hahkialan Kartanolla Hauholla vietettiin perinteistä Joulunavaus-tapahtumaa jo viidettä kertaa lauantaina 26.11. Aamulla satanut lumi loi jouluista tunnelmaa, joka tosin päivän kuluessa suli pois. Lumen puutteen korvasi jouluinen tunnelma kartanon sisällä ja kauniisti valoa luovat kranssit pääoven molemmin puolin.
– Tilaamme havukranssit joka vuosi lammilaiselta Kaija Kautoselta ja ne ilahduttavat asiakkaitamme pitkälle talveen, kertoo Hahkialan toimitusjohtaja Anne Pekkanen.
Joulunavauksessa oli laaja kattaus hämäläisten kädentaitajien töitä ja jokaiselle löytyi varmaan pukinkonttiin jotain uniikkia vietävää. Alakerrassa oli tarjolla puisia käyttöesineitä, tilkkunalleja, valohevosia, joulun sävyjä toistavia mattoja, joulukortteja, tinakoruja sekä kodin somistamiseen niin havupalloja, käpykransseja kuin jouluisia istutuksia.
Yksi suosikeita taisi olla juurikin Maria Nikkilän valmistamat valohevoset, jotka vietiin käsistä. Yläkerrassa sai ihailla lisää kädentaitajien työn jälkiä ja perehtyä myös hauholaisen Vilman Varpaat jalkojenhoitoon. Kristallikruunun loisteessa oli kaupan kauniita huovutus- ja tekstiilitöitä, pitsihuiveja, puuesineitä, kierrätyskoristeita, hopea- ja lamppuhelmikoruja, lampaan taljoja ja virkattuja tuotteita.
Myös perinteiset villasukat ja alpakan villaiset pipot vaihtoi omistajaa. Anna-Leena Toivasen valmistamat kuusenpihkatuotteet oli valmistettu Elias Lönnrotin ikivanhoihin resepteihin perustuen.
Tapahtuman sydämenä oli joulukuusen loisteessa Hahkialan Kartanon jouluinen kahvila missä riisipuurokattilaa täytettiin tiheästi. Myös kartanon tilatuotteet ja herkulliset leivonnaiset näyttivät käyvän kaupan. Anne Pekkanen kertoikin olevansa erittäin tyytyväinen tämän vuoden tapahtumaan.
– Meillä oli kaikki myyntipaikat täynnä ja ilahduttavan laaja kirjo kädentaitajia. Uskon, että tapahtumamme on jo saanut jalansijaa alueella, sillä kävijämäärät nousevat joka vuonna ja selkeästi vieraita saapuu niin lähialueilta kuin pääkaupunkiseudulta asti. Moni suunnittelee mökillä käynnin samalle viikonlopulle, jotta voivat poiketa lahjaostoksille ja riisipuurolle. Ja jos tapahtuma jäi tänä vuonna väliin niin tervetuloa jälleen ensi vuonna, marraskuun 25. eli kuukauden viimeisenä lauantaina, hän toteaa.
Ensi viikonvaihteessa on luvassa Ydin-Hämeen joulumyyjäisten superviikonloppu. Hauholla perinteinen HawuJoulu muuttaa koko kirkonkylän yhdeksi suureksi joulumyyjäistoriksi. Ostettavaa, ihasteltavaa ja ihmeteltävää riittää niin seurakuntatalolla, Hauhotalolla kuin pitkin Vanhaa raittiakin.
Myös Tuulosen joulumyyjäiset ja Ronnissa Athos-säätiön luostarikeskuksen joulumyyjäiset ovat tulevana lauantaina. Ronnissa on myös avoimien ovien päivä ja Rauno Jussilan konsertti.
Kuusamon mansikkatilan Joulumyymälässä on sunnuntaina 11.12. tarjolla joulupuuroa. Joulumyymälä on avoinna koko viikonlopun. Lammin perinteiset joulumyyjäiset ovat niinikään sunnuntaina. Paikkana on Lammin työväentalo ja ovet ovat avoinna klo 10–14.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.