Joulukalenteri luo joulupolun Lammille
Joulukalenteri muodostaa joulupolun Lammille tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Lammin Yrittäjien joulukalenterin numerot alkavat ilmestyä kirkonkylän katukuvaan marraskuun aikana. Joulukalenterissa konkretisoituu myös yrittäjien yhteistyö. Mukaan on lähtenyt jo 22 yritystä, joukossa sellaisiakin, joilla ei ole omaa näyteikkunaa.

Lammin Yrittäjien joulukalenterin luukkujen numerot alkavat ilmestyä marraskuun aikana Lammin kirkonkylän näyteikkunoihin. Osa luukuista toteutetaan ikkunapinta-alan puuttuessa sisälle liikkeisiin tai ulos.
Ikkunapaikat ovat järjestyneet sellaisista liiketiloista, joissa on ikkunapinta-alaa enemmälti. Osa luukuista toteutetaan näyteikkunatilan puuttuessa liikkeen sisälle tai ulos. Neuvotteluja käydään parhaillaan myös muutamasta muusta ikkunapaikasta, muun muassa erään kotimyyntiyrittäjän kanssa.
– Jotta hommassa olisi edes hiukan jotain mysteeriä, pidämme toistaiseksi joulukalenteriin osallistuvien yrittäjien nimet salaisina. Kun ensimmäinen luukku aukeaa, julkistetaan muutkin osallistujat. Joulukalenterin luukkuja voi kuitenkin alkaa jo bongailla katukuvasta. On sovittu, että numerot ilmestyvät ikkunoihin marraskuun aikana, Yrittäjien puheenjohtaja Päivi Kankaanmäki sanoo.
Joulukalenteri-idean takana on lastentarhanopettaja Päivi Muurtamo Melukylän päiväkodista. Hän kertoo olevansa jouluihminen ja kaipaavansa lisää jouluista tunnelmaa kirkonkylälle.
– Olen pohtinut tätä ajatusta jo pidempään, ja nyt päätin ottaa yhteyttä Lammin Yrittäjiin. Kiva juttu, että Yrittäjät tarttuivat ideaan ja saadaan jouluntunnelmaa kylälle enemmänkin, hän sanoo.
Joulukalenteriin osallistuvat yrittäjät ja yhteisöt tunnistaa näyteikkunassa olevasta joulukalenteriluukun numerosta. Osallistujat saavat toteuttaa numeron omalla jouluisella tyylillään. Joulupolkua kannattaa käydä katselemassa useampaan kertaan, sillä myös näyteikkunan somistamisessa yrittäjillä on vapaat kädet. Joulukalenteri on esillä koko joulukuun ajan eri puolilla Lammin kirkonkylää.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.