Lauantai 23.09.2023
Nimipäivät: Mielikki, Miisa, Minja

Tuuli:
 

Itsenäisyyspäivän juhlassa lapset ja nuoret pääosassa

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa vietetään Lammilla juhlallisen arvokkaasti. Juhlallisuudet alkavat jo edellisenä päivänä. Seppeleet jokaiselle sankarihaudalle viedään jo 5.12. klo 8.30. Seppeleet vievät haudoille Hakkalan koulun oppilaat osana koulun omaa itsenäisyyspäivän juhlintaa.

Lippulinnan oli järjestänyt Matti Veräväinen. Kuva: Susanna Mattila

Lippulinna saapumassa vuoden 2016 itsenäisyysjuhlan kunniakäynnille sankarihaudoille. Kuva: Susanna Mattila

Juhlapäivä aloitetaan juhlajumalanpalveluksella Lammin kirkossa klo 10, jossa liturgina on Iina Jokilaakso, avustaa Heli Ulvinen. Kanttorina on Hanna-Leena Toivonen ja musiikissa palvelee Lammin seurakunnan kirkkokuoro.

Jumalanpalveluksen jälkeen on kunnianosoitus ja seppelten lasku sankarihaudoille. Lippulinnan on järjestänyt tänäkin vuonna Matti Veräväinen, musiikkia esittää Lammin kirkkokuoro ja puheen pitää Lammin lukion oppilas Niko Nikkinen.

Puheen jälkeen lasketaan Hämeenlinnan kaupungin ja Lammin seurakunnan seppeleet ja seppelpartiot lähtevät vapaussoturien, Karjalaan jääneiden vainajien ja vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkeille. Lopuksi lauletaan virsi 577, Sun kätes, Herra, voimakkaan.

Juhla jatkuu juhlakahvilla Turvantalolla jumalanpalveluksen jälkeen. Juhla aloitetaan klo 12 lippupartion saapumisella, jonka järjestää tänäkin vuonna partiolippukunta Lammin Evonkävijät. Ohjelmassa ovat pääosassa lapset ja nuoret. Juhlassa esittävät laulua ja lausuntaa Konnarin koulun 6B:n oppilaat, Hakkalan koulun oppilaat Miika Paljärvi, Hilja Niemi, Miska Paljärvi ja Pontus Niemi sekä Hakkalan koulun oppilaiden bändi.

Aikuisempaa lammilaisuutta edustavat Lammin seurakunnan kirkkokuoro, Laulupoppoo ja Lammin eläkkeensaajien näytelmäryhmä Vyhtöin, joka esittää musiikillisen runoesityksensä 100 sanaa Suomesta. Tervehdyspuheen esittää Hämeenlinnan kaupungin kasvatus- ja opetuspäällikkö Nikke Keskinen ja juhlapuheen pitää Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professori, teologian tohtori Auli Vähäkangas.

Juhlassa on mukana myös Lammin soittokunta, jonka esityksiin Isänmaalle ja Myrskyluodon Maija juhla päättyy. Soittokunta avustaa myös yhteisesti laulettavissa Lippulaulussa tilaisuuden alussa ja Maamme-laulussa tilaisuuden lopussa. Itsenäisyyspäivän juhlan järjestää Lammin itsenäisyyspäivän toimikunta.

 

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.