Itsenäisyyden juhlinta on alkanut juhlavasti
Suomen itsenäisyyden 100 vuoden juhlallisuudet ovat alkaneet juhlavasti. Maanantaina illalla Konnarin koululla vietettiin kahdessa erässä itsenäisyyspäivän juhlaa. Koululaiset johdattivat yleisön läpi Suomen itsenäisten vuosikymmenten, tuoden esiin koululaisten ja perheiden kannalta tärkeitä asioita. Mukana olivat myös kotiseutuneuvos Kaisu Koskue sekä Lammin soittokunta.

Konnarin koulun itsenäisyyspäivänjuhlassa oppilaat kuljettivat yleisön läpi Suomen itsenäisten vuosikymmenien. Kuvassa 50-luku olympialaisineen.
Tiistaina Hakkalan koulun oppilaat kokoontuivat päivänavaukseen sankarihautausmaalle. Lukion ja 9-luokkien oppilaat järjestäytyivät sankarihaudoille seppeleiden laskua varten. Tilaisuuden aluksi kuunneltiin Sibeiluksen Finlandia.
Lammin sotaveteraanien puheenjohtaja Matti Veräväinen kertoi seppeletalkoista, joihin osallistui lammilaisia eri puolilta pitäjää. Talkoot pidettiin Kataloisten koululla. Jokaiselle sankarihaudalle laskettiin oma seppele Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi.
– Toivomme, että tällaisia sankarihautausmaita ei tarvitsisi enää koskaan rakentaa. Jumala meitä siitä varjelkoon, Veräväinen totesi.

Tilaisuudessa piti puheen Lammin lukion oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Niko Nikkinen. Kuvat: Susanna Mattila
Lammin lukion oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Niko Nikkinen piti puheen sankarihaudalla. Sankarihautausmaalta oppilaat suuntasivat takaisin koululle ja itsenäisyyspäivän juhlaan.
Susanna Mattila
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.