Lauantai 03.06.2023
Nimipäivät: Orvokki, Viola
Lammi
Verrattain selkeää
3°C
Tuuli: 3 m/s NW
 

Hovissa esiintyvä Dark Sarah häilyy kahden maailman välillä

Dark Sarahin tarina alkoi levyllä Behind The Black Veil (2015), jossa suloinen, sinisilmäinen morsian tuli jätetyksi alttarille. Elämänsä suurimman kriisin kohdattuaan nuori nainen tajuaa olevansa vihainen omalle heikkoudelleen ja koko maailmalle. Tyttö kirjoittaa kirjeen, jossa kertoo olevansa nyt Dark Sarah. Hän kirjoittaa, että ei ole katkera, vaan katkeransuloinen.

Kolmatta konseptialbumiaan valmisteleva Dark Sarah esiintyy yhdessä JP Leppäluodon kanssa Ravintola Hovissa Lammilla 28.10. Kuva: Dark Sarah

Kolmatta konseptialbumiaan valmisteleva Dark Sarah esiintyy yhdessä JP Leppäluodon kanssa Ravintola Hovissa Lammilla 28.10. Kuva: Dark Sarah

Tarina jatkui seuraavalla albumilla, The Puzzle (2016), jossa Dark Sarahin sielu on jäänyt häilymään kahden maailman välillä. Dark Sarah löytää itsensä mystisen saaren rannalta, saaren jossa kalliot kimaltelevat kuunvalossa. Kaikki mitä saarella tapahtuu, tuntuu olevan osa suurta mysteeriä, palapeliä, joka pitää ratkaista.

Kahden konseptialbumin jatkoksi on nyt tulossa kolmas osa Dark Sarahin tarinaan. Dark Sarahin luoja ja laulaja Heidi Parviainen työstää kolmatta albumia yhdessä Charon ja Harmaja -yhtyeistä tutuksi tulleen JP Leppäluodon kanssa. Leppäluotoa kuultiin jo The Puzzle -levyllä. Yhteisöpalvelu YoutTubessa Dark Sarahin ja JP Leppäluodon musiikkivideon The Dance with the Dragon katsojamäärä lähenteleekin jo kahta miljoonaa. Dark Sarahin muusikot ovat Rude Rothsten bassossa, Erkka Korhonen ja Sami Salonen kitarassa sekä Thomas Tunkkari rummuissa.

Uutta albumia valmistellaan joukkorahoituksen turvin. Erityisesti Dark Sarah on suosiossa Yhdysvalloissa ja Hollannissa. Dark Sarah esiintyy lokakuun viimeisessä viikonvaihteessa Lammilla Ravintola Hovissa ja suuntaa sieltä suoraan Hollantiin Haarlemiin ja Appeldoorniin, jossa Dark Sarah esiintyy Brainstorm -festivaaleilla.

Dark Sarahin musiikki on sinfonista metallia, joka leikkii elokuvallisella kuvastolla. Dark Sarahin luoja Heidi Parviainen lauloi aiemmin kotimaisen sinfonisen metalliyhtye Amberian Dawnissa. Dark Sarahin ensimmäinen EP oli nimeltään Violent Roses ja se ilmestyi 2014. Konseptialbumeiden kolmannen osan on tarkoitus ilmestyä kesään 2018 mennessä.

Dark Sarahin keikka huipentaa Ravintola Hovin Halloween-viikonlopun. Ravintola Hovi pukeutuu Halloween-tunnelmaan jo perjantaina, ja ravintoloitsija Ida Maria Ozan toivoo, että myös yleisö pukeutuisi teeman mukaisesti.

– Perjantaina meillä on ilmainen sisäänpääsy ja DJ Dynamo soittaa levyjä. Lauantaina palkitaan yleisön mielestä paras asu huikealla Golden VIP-paketilla. Paketti on 400 euron arvoinen ja se sisältää 2017–2018 ilmaisen sisäänpääsyn kaikille Hovin keikoille – jonon ohi, kertoo Ozan.

Jos loppuu lokakuu huikeissa Halloween- ja Dark Sarah -tunnelmissa, ei meno himmene vaikka marraskuu alkaakin. Marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna juhlitaan pyhäinpäivää sekä aattona perjantaina että lauantaina. Perjantaina vaihdetaan mystiikka hämeenlinnalaiseen rockiin, kun Hoviin tulee esiintymään Strike at Once.

Vuonna 2015 kasattu Strike at Once ammentaa vaikutteita kasarirockista soittaen rehellisesti itsensä näköistä, modernia rockia ripauksella glamfiilistä. Pyhäinpäivänä Hovin stagelle kiipeää Aito Mäkki eli Gert Kaasik. Aito Mäkki on julkaissut muun muassa omia versioitaan Sini Sabotagen Levikset repee- ja Mustan Barbaarin Salil eka, salil vika -biiseistä.

Toukokuun lopussa 2017 Mäkki julkasi Yksi Totuus yhtyeen ensimmäisen singlen “Vielä Kerran” joka nousi Suomen virallisen listan sijalle 8 sekä Helsingin Sanomien valitsemaksi kesähitiksi. Kappaleella vierailee suomirock legenda Tommi Läntinen. Mäkki on uransa aikana saavuttanut yhteensä 11 kultalevyä sekä 6 platinalevyä.

Tapahtumia Ravintola Hovissa: Hovin Halloween -bileet 27.–28.10. Paras asu palkitaan 400 €:n arvoisella GOLDEN VIP -paketilla. Yleisö valitsee voittajan. Lauantaina 28.10. Halloween partyn huipentaa Dark Sarah. Perjantaina Hovissa 3.11. Strike at Once. Lauantaina Hovissa 4.11. Aito Mäkki. Kaikkina iltoina Hovi avoinna klo 20–04. 

Lammille.fi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.