Heidi ja Emma-Olivia edustavat Hämeenlinnaa Suomen lasten itsenäisyysjuhlassa
Alvettulan koulun oppilaskunnan edustajat Heidi Iso-Sipilä ja Emma-Olivia Tuomioja lähtevät Hämeenlinnan edustajiksi Suomen lasten itsenäisyysjuhlaan 5.12. Helsinkiin.
Tytöt ovat lähdössä juhlaan hyvällä ja jännittyneellä, mutta innostuneella mielellä. He odottavat itsenäisyysjuhlan hienoa tunnelmaa, juhlahumua ja erityisesti pääministeri Sipilän tapaamista ja kättelyä. Valmistautuminen juhlaan on sujunut pikku hiljaa – juhlamekot on hankittu, kampaukset suunniteltu ja onnittelukortti Suomelle valmiina.

Emma-Olivia Tuomioja ja Iida Iso-Sipilä odottavat valtakunnallista juhlaa iloisina ja jännittyneinä. Onnittelukortti on jo valmiina. Kuva: Piia Takari
Jokaisesta Suomen kunnasta on kutsuttu kaksi vuonna 2007 syntynyttä edustajaa tilaisuuteen, jonka järjestävät Säätytalossa Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Lapsiasiavaltuutettu ja valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -organisaatio. Hämeenlinnan edustajista pyydettiin ehdotuksia alakoulujen oppilaskuntien hallituksista. Koska hyvin perusteltuja ehdotuksia tuli useita, edustajien valinta suoritettiin arpomalla.
– Tytöt ovat aktiivisia ja reippaita oppilaskunnan hallituksen jäseniä ja ovat tosi otettuja tultuaan valituiksi tähän tärkeään edustustehtävään! kertoo Alvettulan oppilaskunnan ohjaaja Piia Takari.
Me-säätiön kautta etsittiin jokaisesta maakunnasta yksi tyttö ja yksi poika (18–23 v.), joka olisi erityisen ansioitunut seuraavissa asioissa. Nuori on omalla toiminnallaan edistänyt harrastustoiminnassa, koulussa, työpaikalla tai omalla asuinalueellaan myönteistä/kannustavaa toimintakulttuuria ja tekee rakentavaa yhteistyötä kaikkien kanssa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Toiminnallaan hän edistää yhteisten tavoitteiden saavuttamista ja ratkaisujen löytymistä. Nuori osaa käydä toista arvostavaa dialogia erityisesti tilanteissa, joissa ei ole helppoja vastauksia ja ihmisten näkemykset asioista ovat hyvin erilaisia. Palkittavista nuorista pyydettiin oppilaitoksilta ja järjestöiltä ehdotuksia, jotka lähetettiin Me-säätiölle. Säätiö lähetti ehdotukset edelleen Presidentin kansliaan.
Presidentin kanslia valitsi ehdotusten joukosta Kanta-Hämeen edustajiksi abiturientti Angeza Sher Aghan Kaurialan lukiosta ja yhteisöpedagogiopiskelija Emili Männistön. Molemmat nuoret on kutsuttu Linnan juhliin 6.12.2017.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.