Torstai 24.09.2020
Nimipäivät: Alvar, Auno
Lammi
Pilvistä
12°C
Tuuli: 1 m/s E
 

Hauhon sahtimestaruudesta kisataan syyskuussa

Viime vuonna Hauhon pitäjänmestaruuden voitti tuore sahtiharrastaja Teija Sarin. Konkarit Ari Saarinen ja Raimo Veikkola miehittivät muut mitalisijat. Ari Saarista edusti palkintojenjaossa Rauni Saarinen. Kuva: Jouni Lehtonen

Sahdinvalmistuksen Hauhon mestari on perinteisesti valittu Hauhon Yrittäjien järjestämillä Niskavuoren markkinoilla. Hauhon pitäjänmestaruudesta on vuosittain mitellyt puolenkymmentä sahdinvalmistajaa. Tänä vuonna markkinat jäivät järjestämättä koronapandemian vuoksi. Mutta hauholaiset ovat päättäneet järjestää sahtikilpailun.

– Mestaruudesta on kisattu Hauholla 1990-luvulta alkaen vuosittain, niin tänäkin vuonna. Kisa käydään syyskuussa, syksyllä sahdinvalmistaminen kilpailua varten on helpompaa, kun ilmat ovat viileämpiä. Toivottavasti saamme nyt mukaan myös uusia kilpailijoita, sillä tekijöitä Hauholta löytyy. Sahtikulttuuri on Hauholla vielä voimissaan, kisajärjestelyissä mukana oleva Jouni Lehtonen Hauho-Seurasta kertoo.

Kesällä sahdinpanijoiden kiusana on lämmin ilma, jolloin sahtia on valmistusvaiheessa vaikea viilentää riittävän nopeasti ja juoma saattaa hapantua. Paikallisten kilpailujen pitoajan on määritellyt Suomen Sahtiseuran järjestämien suomenmestaruuskisojen ajankohta, joka on perinteisesti elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

– Pitäjänmestaruudet on pitänyt ratkoa ennen sitä, jotta on saatu edustaja valtakunnallisiin kilpailuihin. Tänä vuonna Jämijärvellä pidettäväksi aiottu SM-kisa peruttiin, joten saatoimme siirtää myös oman kisamme syksyyn.

Hauhon pitäjänmestarin valitsee tuomaristo, joka kokoontuu ylituomari Pertti Saurolan johdolla maistelemaan sahtinäytteitä lauantaina 12. syyskuuta. Tuomarointi tapahtuu ilman yleisöä. Tulokset julkistetaan ja palkintojen jako tapahtuu osana Hauho-päivän ohjelmaa sunnuntaina 13. syyskuuta Hauhon esinemuseolla kello 13.

Hauhon sahtimestaruuskilpailuun voi osallistua ilmoittautumalla elokuun loppuun mennessä info(a)hauho-seura.fi tai puh. 040 589 3313. Tuomaristolle toimitetaan kilpailusahtia 5 litran näyte 12. syyskuuta kello 12 mennessä. Kukin kilpailija voi nimetä yhden tuomarin juomien arvosteluraatiin. Ilmoittautumisen yhteydessä kilpailija saa tarkemmat ohjeet kilpailuun osallistumisesta.

Lisätiedot: Jouni Lehtonen, puheenjohtaja, Hauho-Seura ry. puh. 040 589 3313

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.