Hauhon musiikkijuhlat ensimmäistä kertaa Lammilla
Kesän 2017 Hauhon musiikkijuhlat tarjoaa kahdeksan konsertin monipuolisen konserttisarjan keskellä kauneinta hämäläistä kesää. Lipunmyynti musiikkijuhlille alkaa vapunpäivänä klo 9.
– Aloitamme tiistaina 4. heinäkuuta Rengon Pyhän Jaakon kirkossa, jossa esiintyy Ylioppilaskunnan laulajien kesäkuoro Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Ylioppilaskunnan laulajat hankkii kesän 2017 konserttikiertueen tuotolla maa-alueen, joka muutetaan Metsähallituksen alaiseksi luonnonsuojelualueeksi, kertovat musiikkijuhlien taiteelliset johtaja Mikko Ivars ja Olli Kilpiö uudistetuilla nettisivuillaan.

Ylioppilaskunnan laulajien tuplakvartetti avaa Hauhon Musiikkijuhlat konsertoimalla Rengon kirkossa. Kuva: Ylioppilaskunnan laulajat
Keskiviikkona 5. heinäkuuta päivällä Hahkialan Kartanon musiikkisalissa on vuorossa perinteinen lounaskonsertti. Ohjelmassa on Mozartin, Schumannin ja Brahmsin musiikkia.
– Keskiviikko-iltana tutustumme uuteen konserttipaikkaan. Hauhon musiikkijuhlat vierailee ensimmäisen kerran Lammilla Turvantalossa, jossa esiintyy pianisti Seppo Kantonen, kitaristi Teemu Viinikainen ja Helsingin kaupunginorkesterin viihdejousikon jousikvartetti. Ohjelmassa on Seppo Kantosen sävellyksiä joiden innoittajana on toiminut renessanssiajan musiikki.
Torstaina 6. heinäkuuta on vuorossa Hahkialan kartanon lounaskonsertti, konsertissa esiintyy Hauhon musiikkijuhlien Nuori Taiteilija 2017 pianisti Ossi Tanner. Ohjelmassa on Debussyn, Haydnin ja Beethovenin musiikkia. Torstai-iltana Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin jäsenet esiintyvät perinteisesti Hattulan uudessa kirkossa, konsertti toteutetaan yhteistyössä Hattulan seurakunnan kanssa.
Perjantaina 7. heinäkuuta on kolmannen lounaskonsertin vuoro Hahkialan Kartanolla, säveltäjäniminä Mozart ja Cras.
– Perjantai-iltana konsertoimme Hauhon kirkossa, jossa esiintyjinä ovat pianisti Ossi Tanner seuranaan musiikkijuhlien muita taiteilijoita.
Kesän 2017 Hauhon musiikkijuhlat päättää Lauantaina 8. heinäkuuta Hahkialan Kartanon Makasiiniklubi jonne Ivars ja Kilpiö ovat viimein saaneet esiintymään kitaristi Marzi Nymanin.
– Taiteilija Nymanin ennakkoluulottomassa johdatuksessa kuulemme versioita sekä klassikoista että uudemmasta musiikista, Ivars ja Kilpiö päättävät.
Lammille.fi
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.