Hauholla svengaillaan historian hyväksi
Hauho-Seura järjestää lauantaina 17. maaliskuuta Illan historian hyväksi Hauhotalossa. Illanvieton tuotto käytetään Hauhon pitäjänhistorian kolmannen osan kirjoitushankkeen hyväksi. Illallispöytä maukkaine ruokaherkkuineen valmistuu kotiseuturakkaudesta ja hauholaisen talkootyön tuloksena.

Hauho-Seuran illanviettoon katettava noutopöytä rakentuu yhdessä
tehden. Mona Iso-Mustajärvi (vas.), Leena Sarkkola ja Anna Laaksonen
ovat olleet tekemässä monia illanviettoja historian hyväksi. Kuva
Hauho-Seuran arkisto.
Hauho-Seuralla on meneillään 70-vuotisjuhlavuosi, seura on perustettu vuonna 1948. Vuoden aikana merkkipaalua juhlitaan kotiseututyön merkeissä. Juhlavuosi huipentuu vuoden lopulla, kun Ilkka Teerijoen kirjoittama Hauhon pitäjänhistorian kolmas osa julkaistaan.
– Julkaisupäivä on sama kuin Hauho-seuran perustavan kokouksen päivämäärä, 12. joulukuuta. Mittava, yli nelivuotinen hanke alkaa olla loppusuoralla, mutta rahaa vielä tarvitaan, jotta saadaan historia kansiin, Hauho-Seuran puheenjohtaja Jouni Lehtonen kertoo.
Hauho-Seura kumppaneineen on kerännyt rahaa pitäjänhistorian kolmatta osaa varten muun muassa järjestämällä erilaisia tapahtumia ja talkoita sekä myymällä Hauho-aiheisia kirjoja ja tuotteita. Hauhotalossa 17. maaliskuuta järjestettävä Ilta historian hyväksi on yksi iso varainkeruuponnistus.
– Ilta valmistuu isolla talkootyöllä ja suurella sydämellä. Juhlava illallispöytä rakentuu taitavien tekijöiden toimesta vapaaehtoisvoimin.
Hauho-Seuran tavoitteena on saada Hauhotalo täyteen iloisia ihmisiä, jotka juhliessaan kerryttävät kuin huomaamatta yhteistä hyvää. Illan ohjelmassa on rehtori Pekka Paappasen puhe kotiseudulle, musiikkia ja tanssia, jota tahdittaa viihdeorkesteri Vanaja Big Band. Jännitystä iltaan tuo perinteiset tuotearpajaiset.
– Juhlavuoden kunniaksi saimme komean hämeenlinnalaisen orkesterin tunnelmaa luomaan. Lavalle nousee parinkymmenen soittajan Vanaja Big
Band laulusolisteineen. Alkuillasta orkesteri soittaa tunnelmallista taustamusiikkia ja loppuilta svengaillaan tanssimusiikin merkeissä. Tarkoituksena on järjestää hauska ja rento illanvietto hyvässä seurassa hyvästä ruoasta ja juomasta nauttien. Myymme iltaan 150 pääsylippua, niitä on vielä saatavissa, Jouni Lehtonen kertoo.
Seuran järjestämän tapahtuman tuotto käytetään Hauhon pitäjänhistorian kolmannen osan kirjoittamiseen. Illalliskortti maksaa 50 euroa. Niitä myyvät Hauho-Seuran johtokunnan jäsenet. Illalliskortteja on myynnissä myös Hauhon kirjastossa ja kirkkoherranvirastossa.
Hauho-Seuran järjestämä ”Ilta historian hyväksi” Hauhotalossa, Kirkkotie 5, Hauho, lauantaina 17.3.2018 kello 18 alkaen, ovet ja baari avautuvat kello 17. Illalliskortit maksavat 50 euroa ja ne on varattava ennakkoon osoitteesta info@hauho-seura.fi tai puh. 040 589 3313.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.